Kuva: All Over Press / Tomi Natri

Sampo Kaulanen jakoi paljonpuhuvat kuvat: Näin alkoholin jättäminen on muuttanut ulkonäköä

Televisiostakin tuttu yrittäjä ja mediapersoona Sampo Kaulanen on tehnyt elämässään viime vuosina isoja muutoksia, joiden tuloksia esittelee nyt pysäyttävän kuvaparin avulla sosiaalisessa mediassa.

Ennen ja jälkeen kuvat kertovat karulla tavalla, millainen vaikutus alkoholilla on mieheen ollut. Nyt hän on ollut juomatta jo useamman vuoden ajan.

Kyläkauppansa Äkäslompolossa myynyt ja nyt uutta valtavaa lomakohdetta alueelle rakennuttava yrittäjä ja mediapersoona Sampo Kaulanen on käynyt viime vuosien aikana läpi isoja muutoksia elämässään.

Tuoreessa Instagram-tilillään jakamassaan julkaisussa mies kertoo eläneensä nyt kolme vuotta ilman alkoholia. Kirjoituksen yhteydessä hän on jakanut pysäyttävän kuvaparin, joka näyttää millainen muutos miehen kasvoissa on tuon jälkeen tapahtunut.

– Alkoholi ja väärä meininki vasemmalla. Kuvassa vajaa 10v nuorempana. Oikealla puolen tänä aamuna hiukan väsyneenä mut alkotta kohta kolmevuotta, mies kirjoittaa.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, niin katso se tästä.

Loppuun mies lataa tiukan mielipiteensä siitä, ettei alkoholin pariin ole enää paluuta.

– Mielummin työntäisin piipun suuhuni ja painaisin liipaisinta kuin kumoaisin pullollista olutta suuhuni. Molemmissa toki sama lopputulos. Jälkimmäisessä vain hitaampi tulos.

Kuvat kertovat paljon

Itse kuvat kertovat kyllä karulla tavalla siitä, miten alkoholi on häneen vaikuttanut. Vanhassa kuvassa kameraa tuijottaa punottavin silmin ja varsin pöhöttynein kasvoin oleva mies, jota on vaikea uskoa 10 vuotta nuoremmaksi kuin tällä hetkellä.

Jälkimmäisessä kuvassa aurinkolasien takaa pilkottaa nimittäin selvästi nuorekkaamman ja paremmassa kunnossa olevan näköinen mies kuin nuorempana.

Sampo Kaulanen
Kuva: All Over Press / Tomi Natri

Kaulanen on aiemmin puhunut muun muassa Me Naiset -lehden haastattelussa siitä, miten alkoholin käyttäminen alkoi jo nuorella iällä.

Hän kertoi tuolloin lehdelle oppineensa ”tavoille” jo 13-vuotiaana.

– En koskaan omaksunut eurooppalaisia seurustelutapoja, vaan se oli joko-tai, mies kuvaili suhdettaan alkoholiin.

Jätettyään alkoholin sivuun hän kertoo elämän selkeytyneen ja myös nukkumisen olleen helpompaa.

– Mutta en minä miksikään munkiksi ole muuttunut, hän muistutti.

Lue myös:

Huh, nyt on kyllä todella vaikuttavat ennen- ja jälkeen kuvat. Tuosta näkee hyvin, miten alkoholi ihmiseen vaikuttaa myös ulkoisesti. Hieno veto Sampolta, että on osannut ottaa härkää sarvista ja tehnyt muutoksen, joka toimii hänen kohdallaan.

Paina peukkua ja jaa tätä artikkelia, jos olet samaa mieltä. Toivotetaan yhdessä Kaulaselle kaikkea hyvää tulevaan!