
Jarkko Niemi avautuu Newsnerille erikoisimmista roolikokemuksistaan.
Näyttelijä Jarkko Niemi on tehnyt pitkän uran suomalaisessa viihteessä ja televisiossa. Tänä keväänä hänet nähdään Ehtoolehto-sarjassa.
Ehtoolehto on musta komedia palvelutalon hämäräpuuhista ja vanhustenhoidon surullisesta tilasta.
Newsnerin haastattelussa Ehtoolehto-sarjan lehdistötilaisuudessa Niemi kertoo, mitkä roolit ovat jääneet erityisesti mieleen.
– Eri syistä eri roolit ovat mieleenpainuvia, Niemi sanoo.
Yksi hänen uransa tunnistettavimmista ja pitkäkestoisimmista rooleista oli Holopaisen rooli Sykkeen sairaalasarjassa.
– Se on varmaan sellainen mieleenpainuva, koska sitä mä tein niin pitkään.
Aivan toisenlainen roolikokemus nousi kuitenkin esiin, kun puheeksi tuli Rölli-elokuva, jossa Niemi oli mukana näyttelijänä vuonna 2013. Hän muistelee naurahtaen, kuinka rooli jäi erityisesti mieleen käytännön syistä.
– Se on mieleenpainuva sen takia, että mulla oli niin pitkä maskiaika ja kaikki ne puvut. Jos mun piti mennä vessaan, meni ainakin vartti, että asu saatiin pois.
Kuvauksissa juomista piti jopa varoa, ettei tulisi tarvetta yllättäville tauoille.
– Mä en uskaltanut hirveästi kuvauksissa juoda vettä tai mitään, koska sitten jos sanoo, että ”hei, anteeks, mun pitää käydä vessassa”, niin kaikki odottaa sen vartin, että saadaan puku pois ja sitten takaisin päälle, Niemi nauraa muistellen.
Ehtoolehto 13.4. alkaen Ruudussa.
Vaikka rooli oli fyysisesti vaativa, juuri tällaiset yksityiskohdat tekevät siitä unohtumattoman.
Niemen monipuolinen ura on kulkenut niin draaman, komedian kuin lastenelokuvienkin parissa – ja jokaisesta roolista jää jotakin käteen, joskus kirjaimellisesti hikinen muistikuva maskin alta.
LUE MYÖS:
- Eeva Litmanen, 81, ei ymmärrä ihmisten pelkoa ikääntymisestä
- TTK:n keskeyttänyt Jarkko Niemi avoimena Huomenta Suomessa – kertoo nyt lisää päätöksestä