Rocklaulaja Kimmo Blom, 52, on kuollut – taustalla vakava sairaus

Laulaja-säveltäjä Kimmi Blom on kuollut.

Kuva: All Over Press

Monista laulukilpailuista, Queen-musikaaleista sekä Raskasta joulua -kiertueelta tuttu laulaja-säveltäjä Kimmo Blom on kuollut.

Hänet tunnettiin myös artistinimellä Angelo De Nile.

Blom oli kuollessaan vain 52-vuotias.

Miehen kuolemasta ilmoitettiin torstaina laulajan omalla Facebook-tilillä.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä IL. Lehden mukaan Blom menehtyi syöpään ja asian vahvisti lehdelle Blomin puoliso, laulaja Annica Milán.

Blom nousi koko kansan tietoisuuteen vuonna 2015 osallistuessaan The Voice of Finland -kilpailuun. Lisäksi hän osallistui Suomen euroviisukarsintoihin ja Uuden Musiikin Kilpailuun kolme kertaa vuosina 2010, 2015 ja 2016.

Blom lauloi urallaan useissa yhtyeissä, kuten Leverage, Boys of the Band, Urban Tale, Dyecrest ja Nova Scotia.

Queen-musikaalissa hän esitti itse legendaarista Freddie Mercurya.

Lisäksi hän sävelsi uransa aikana musiikkia useille artisteille ja bändeille, kuten Ari Koivuselle.

Vuonna 2015 Blomilla diagnosoitiin silmäsyöpä, sidekalvomelanooma, joka myös lopulta vei miehen hengen.

Paljon voimia läheisille suureen suruun. Lepää rauhassa, Kimmo.