Richard Geren 33 vuotta nuorempi vaimo avoimena parin suhteesta – paljasti sen, mitä moni epäili

Näyttelijä Richard Gere on ollut naimisissa sekä Cindy Crawfordin että Carey Lowellin kanssa. Vuonna 2015 hän astui avioon kolmannen vaimonsa Alejandra Silvan kanssa, jonka Hollywood-tähti on tuntenut pienestä tytöstä lähtien.

Pariskunnan yksityiselämään liittyvät asiat ovat kuitenkin pysyneet vuosien varrella pitkälti poissa parrasvaloista.

Hello! -lehden haastattelussa Silva on kuitenkin nyt avannut sanaisen arkkunsa ja paljastanut samalla jotain, mitä monet fanit ovat epäilleet kaiken aikaa.

Richard Gere
Kuva: Shutterstock

Richard Gere on yksi suosituimmista ja pidetyimmistä näyttelijöistä koko Hollywoodissa.

Aloitettuaan uransa ensin teatterissa Lontoossa ja lopulta Broadwaylla, hän teki suuren läpimurtonsa elokuvassa ”Etsin sinua Mr. Goodbar” vuonna 1977 näytellen Diane Keatonin rinnalla.

Vuotta myöhemmin hän sai ison rooliin elokuvasta Onnellisten aika ja heti perässä seurasi päärooli elokuvasta American Gigolo.

Richard Gere – ura

Tuosta hetkestä lähtien Geren ura jatkoi nousukiitoaan ja hänestä tuli yksi aikakauden suosituimmista näyttelijöistä.

Näyteltyään Julia Robertsin rinnalla elokuvassa ”Pretty Woman” Gerestä tuli todellinen Hollywoodin silmäterä ja monien naisten unelmien kohde.

Oli kuitenkin hyvin lähellä, ettei Gere olisi kieltäytynyt juuri tuosta roolista.

Geren mukaan itse Julia Roberts oli se henkilö, joka sai hänet lopulta taivuteltua ottamaan roolin ja tekemään romanttiseksi klassikoksi nousseen elokuvan.

– Totta puhuen en ollut ihan varma siitä, halusinko tehdä sen elokuvan. Hän istui pöydän toisella puolen ja opimme tuntemaan toisemme Olimme flirttailevia ja ystävällisiä toisillemme, Gere muisteli vuonna 2015.

– Ja silloin hän (ohjaaja Garry Marshall) soitti ja kysyi, miten menee. Sanoin vain ”Kyllä, kyllä” ja samalla Julia otti palan paperia. Hän käänsi sen ympäri ja ojensi minulle. Viestiin oli kirjoitettu ”Ole hyvä ja sano kyllä”. Se oli todella suluista. Minä vastasin siltä istumalta elokuvalle kyllä.

Tuon jälkeen hän teki menestysroolin myös elokuvassa Upseeri ja herrasmies vuonna 1982.

Romanttisista komediaelokuvista tulikin pian Geren käyntikortti, josta hänet alettiin tuntea.

Gere ei saanut ainuttakaan Oscar-ehdokkuutta, mutta palkinnot eivät myöskään ole ikinä olleet häntä motivoiva asia.

Moni näyttelijä haaveilee isoista rooleista, jotka veisivät hänet seuraavalle tasolle, mutta jos katsoo Geren leffahistoriaa, sieltä ei löydy ainuttakaan supersankaria tai taloudellisesti menestynyttä kaupallista elokuvaa.

Richard Gere, Pretty Woman
Photo: Buena Vista / TV4

– Urani ei ole koskaan ollut mitenkään kovin hyvin suunniteltu, Gere kertoi Independent -lehdelle.

– En koskaan pohtinut luovani uraa. Tein vain asioita, joita itse halusin.

Hollywood vieroksuu

– Sinulle tarjotut roolit ovat rajoite, mutta se määrä loistavia ohjaajia, näyttelijöitä sekä käsikirjoittajia, joiden kanssa olen saanut työskennellä on aivan uskomaton. Olen oikeastaan jopa hieman yllättynyt siitä, että olen saanut tämän uran näin mahtavien ihmisten ympäröimänä.

1990-luvun alussa oli vielä helppoa ajatella, että Gere tulisi olemaan Hollywoodin suosikkipoika ja tähti koko lopun elämänsä ajan.

Sille on kuitenkin syynsä, miksi hän ei koskaan siihen muottiin astunut. Geren mukaan se juontaa juurensa erääseen iltaan vuonna 1993, joka muutti hänen koko uransa lopullisesti.

Gere on harjoittanut buddhalaisuutta lähes koko ikänsä, ja sitä kautta hän on ollut hyvin kiinnostunut Tiibetiläisestä buddhismista jo nuoresta pojasta lähtien.

Vuoden 1993 Oscar-gaalassa, jossa Geren oli tarkoitus esitellä parhaan ohjaajan -palkinto, hän päätti puhua jostain muusta kuin pitäytyä sovitussa käsikirjoituksessa.

Gere päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen protestoidakseen puuheessa Kiinan Tiibetin miehitystä kutsuen sitä järkyttäväksi ihmisoikeusrikkomukseksi.

Oscar-gaalan tuottaja Gil Gates oli raivoissaan tempauksen jälkeen ja ilmoitti välittömästi hankkivansa Gerelle porttikiellon kaikkiin tuleviin Oscar-gaaloihin sekä lähetyksiin.

richard gere
Kuva: Youtube / Oriel Malik

Gere ei kuitenkaan antanut sen tai kenenkään muunkaan asettua poikkiteloin sen eteen, mihin hän uskoi.

Vuonna 2008 hän kuulutti kovaan ääneen ihmisiä boikotoimaan Pekingissä Kiinassa järjestettyjä kesäolympialaisia.

Kahden aktiivisen järjestönsä – The International Campaign for Tibet sekä The Gere Foundation – vuoksi hänelle on annettu ikuinen porttikielto Kiinaan matkustamisesta Kiinan viranomaisten toimesta.

Ei voi esiintyä kaikissa elokuvissa

Gere ja Kiina ovat tuosta lähtien olleet ”vihollisia”. Se oli myös ongelmallista Geren uran kannalta, sillä hyvin pian tuon jälkeen Kiinasta tuli maailman toiseksi suurin elokuvamarkkina, jonne kaikki Hollywoodin studiot halusivat mukaan.

Johtuen tästä Gere on jo aiemmin paljastanut, että hänet on hylätty monien suurimpien studioiden toimesta juuri siksi, että kiinalaiset ja Kiinan viranomaiset eivät halua olla missään tekemisissä hänen tai hänen elokuviensa kanssa.

– On ehdottomasti olemassa elokuvia, joissa en voi olla mukana, sillä Kiinan viranomaiset ovat sanoneet ”Ei häntä”, Gere selitti vuonna 2015.

– Minulla oli hiljattain eräs tilanne, jossa minulle sanottiin, ettemme saa elokuvalle rahoitusta, koska se suututtaisi kiinalaiset.

Jo vuonna 1997 Gere näki itse, miten hänen suhteensa elokuvastudioiden ja Kiinan kanssa aiheutti isoja ongelmia.

Tehtyään roolinsa elokuvassa Red Corner – jossa hän näytteli Kiinassa ongelmiin joutunutta yhdysvaltalaista liikemiestä, MGM -studio päätti tehdä käsittämättömän ratkaisun.

– Kaikki olivat tyytyväisiä elokuvaan, Gere kertoo.

Richard Gere
Kuva: Shutterstock

– Sain puheluita studion johtajilta. Esiinnyin Oprahissa. Sitten täysin yllättäen sai puhelun, jossa sanottiin: ”Emme halua sinun aiheuttavan ongelmia.” MGM Oli tehnyt yhteistyösopimuksen Kiinan kanssa. Kiinalaiset olivat sanoneet ”Jos julkaisette tämän elokuvan, me emme osta sitä.” Ja he päättivät hylätä koko elokuvan.

Richard Gere – yksityiselämä

Toinen kerta, jolloin Gere sai kokea ongelmia lausuntojensa takia oli kun hän oli tekemässä itsenäisesti rahoitettua elokuvaa isojen studioiden ulkopuolella. Elokuvan ei ollut koskaan tarkoitus levitä Kiinaan…. mutta ohjaaja oli kiinalainen.

– Kaksi viikkoa ennen kuvausten alkua hän sitten soitti ja sanoi ”Sori, mutta minä en voi tehdä tätä”, Gere muistelee.

– Meillä oli salainen puhelin ja soitin suojatulta linjalla. Jos olisin työskennellyt tämän ohjaajan kanssa hän tai hänen perheensä eivät olisi enää koskaan saaneet palata kotimaahansa, eikä hän olisi tehnyt enää päivääkään töitä.

Nykyään Gere on omistanut aikansa pienemmille elokuville sekä indieprojekteille – joita hän rakastaa.

Vielä tätäkin tärkeämpää on se, että 72-vuotiaana hän on saanut itselleen entistä suuremman perheen vaimonsa Alejandra Silvan kanssa.

Läpi koko uransa Gere ei kuitenkaan ole ollut omistautunut pelkästään työlle.

Richard Gere on todella perhekeskeinen ja hän on ollut naimisissa kolmesti saaden myös useita lapsia.

90-luvulla Gere oli naimisissa Cindy Crawrfordin kanssa. Vuonna 2002 hän avioitui Cindy Lowellin kanssa ja sai pojan Homer James Jigme Gere.

Homer on nykyisin 21-vuotias ja voidaan hyvin sanoa, että hän on perinyt isänsä charmin.

Richard Gere
Kuva: Shutterstock

Pariskunta erosi vuonna 2016, mutta ei mennyt kauaakaan ennen kuin Gere löysi rinnalleen naisen, jonka kanssa hän aikoo viettää koko lopun elämäänsä.

Kuka on Richard Geren vaimo Alejandra Silva?

Alejandra Silva ja Richard Gere tapasivat toisensa itseasiassa jo Silvan ollessa pieni lapsi.

Vuonna 1983 Espanajan pääkaupunki Madridissa syntynyt Silva teki nuorena töitä PR-alalla sekä aktivismin parissa.

Opiskeltuaan Dorsetissa Englannissa hän teki paluun kotimaahansa Espanjaan tarkoituksena opiskella markkinointia ja mainontaa.

Työuransa hän on sittemmin tehnyt ihmisoikeusjärjestöjen parissa ja vuonna 2007 hän perusti hyväntekeväisyysjärjestö Beautiful Life Fundin.

Hän on tehnyt järjestön kautta myös läheistä yhteistyötä jalkapalloseura Real Madridin kanssa auttaakseen vähävaraisia sekä vaikeista olosuhteista tulevia lapsia pääsemään urheilun makuun omissa yhteisöissään Afrikassa.

Alejandran ja Geren perheet olivat vanhoja tuttuja jo vuosien takaa, mutta kun kaksikko tapasi toisensa uudestaan vuonna 2014 Italiassa, he tunsivat todella vahvan yhteyden välillään.

– Sisimpämme vetosivat toisiinsa heti ensisilmäykseltä lähtien, Alejandra Silva totesi vuonna 2015.

Mrs. Richard Gere
Kuva: Shutterstock

– Emme voineet irrottaa katseita toisistamme koko iltana ja siitä lähtien olemme olleet aina yhdessä.

Elämä kuin satua

Tapaamisen aikaan kumpainenkin heistä oli käymässä läpi avieroa, joka yhdisti heitä entistä enemmän.

He ymmärsivät toistensa tilanteen täysin eri tavalla kuin kukaan muu, Alejandra sanoo.

– Rakkaustarinat, joiden alku on vaikea ja joudutte ylittämään esteitä, voivat tehdä teistä läheisempiä, hän sanoo.

– Olen varma, että epäilin jossain kohtaa meitä. Aluksi hän oli varmempi kuin minä. Mutta alusta lähtien oli kuitenkin selvää, että meidät oli tarkoitettu toisillemme.

Alejandra kertoo Geren lähettäneen hänelle jatkuvasti kukkia siihen saakka, kunnes hän suostui lähtemään tämän kanssa virallisille treffeille.

– Minusta tuntuu kuin eläisin sadussa, hän totesi Hello! -lehdelle.

– Ei ole epäilystäkään siitä, ettenkö olisi maailman onnellisin nainen… Mikä voisi olla romanttisempaa kuin mies, joka kirjoittaa sinulle lauluja joka päivä?

Pariskunta alkoi seurustella ja vuonna 2018 he päättivät, että oli aika ottaa seuraava askel.

Richard Gere ja Alejandra Silva vihittiin maatilalla New Yorkin ulkopuolella ja myös Alejandra kääntyi miehensä tapaan buddhalaisuuteen.

He asuvat nykyisin yhdessä New Yorkissa.

Richard Gere, Alejandra
Kuva: Shutterstock

Silvalla on myös yksi lapsi, Albert, aiemmasta avioliitostaan.

Alkuvuodesta 2019 Gere ja Silva toivottivat tervetulleeksi myös ensimmäisen yhteisen lapsensa: Alexanderin.

Reilua vuotta myöhemmin Alejandra synnytti parin toisen lapsen – myös pojan.

Silvan paljastus yksityiselämästä

Pariskunnan välinen 33 vuoden ikäero voi tuntua monista paljolta. Maailma on kuitenkin opettanut, että ikä on todella vain numero, eikä sillä ole merkitystä tosirakkauden kohdalla.

Hello! -lehdelle Alejandra kertoi, ettei häntä itseään haittaa parin ikäero ja he ovat yhdessä tehneet päätöksen siitä, että pitävät yksityiselämänsä oikeasti yksityisenä.

Tuoreimmissa haastatteluissa hän on kuitenkin tarjonnut pienen kurkistuksen salaisuuksien verhon taakse vahvistaen sen, minkä moni osasi odottaa. Heidän elämänsä yhdessä on yhä ihanaa.

– Tässä elämässä tilanne on tämä. Hän on luvannut minulle ainakin 20 hyvää vuotta, Alejandra vitsailee.

– Minun on myönnettävä, että hänellä on enemmän energiaa kuin minulla; hän on paljon aktiivisempi. Minun on välillä vaikea pysyä hänen perässään. Hän on ihan epäinhimillinen, hän sanoo ja jatkaa:

– Jokainen, joka näkee meidät yhdessä, sanoo aina, että Richard on täysin hulluna minuun.

– Uskon tuovani hänen elämäänsä tasapainoa. Ennen kaikkea meitä on auttanut se, että minä en ole malli tai näyttelijä. Sellainen maailma tai elämä ei ole koskaan kiinnostanut minua.

– Meitä yhdistää eniten halumme auttaa apua tarvitsevia ihmisiä, meidän omistautumisemme buddhalaisuudelle sekä Tiibetin kansalle. Hän näki heti minun pyyteettömän omistautumiseni humanitaariselle työlle ja ihmisenä sekä naisena…. se on suloisinta ja romanttisinta, mitä elämässä voi saada. Siksi olen päättänyt jäädä.

Mrs. Richard Gere
Kuva: Shutterstock

Richard Gere ja Alejandra Silva todella vaikuttavat onnellisilta – on upeaa nähdä heitä yhdessä.

Ole hyvä ja jaa tätä artikkelia Facebookissa myös kaikille ystävillesi, joiden tiedät pitävän heistä. Gere ja Silva ovat todiste siitä, että ikä on todella vain numero!