Renny ja Johanna juhlivat itsenäisyyspäivää, mutta kaikki kuhisevatkin Cocon kaverista

Eilen vietettiin Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää, ja muun muassa Renny ja Johanna Harlin jakoivat kuvia juhlatunnelmista.

Renny ja Johanna Harlin viettivät eilen Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää, eli 4th of julyta (4. heinäkuuta).

renny harlin johanna harlin
Renny ja Johanna Harlin kuvattuna Cannesin elokuvajuhlissa 2023. Kuva: All Over Press / Matt Baron

Renny, Johanna ja Coco ovat pariskunnan Instagramiin jakamien kuvien perusteella juhlineet päivää Kaliforniassa. Huhtikuussa syntynyt Jules ei vielä ole päässyt mukaan juhlahumuun ainakaan kuvien perusteella.

Uusi tulokas sai nimekseen Jules Mauritz Eljas Harlin tasan kuukausi sitten, 4. kesäkuuta. Nimi valittiin huolella, ja se kantaa mukanaan merkittävää perintöä. Jules-nimi tuo kansainvälistä vivahdetta, kun taas Mauritz on erityisen merkityksellinen, sillä se on myös Renny Harlinin toinen nimi. Eljas-nimi tuo perinteikkään suomalaisen säväyksen.

– Missä pikkuprinssi on, tiedusteleekin yksi seuraaja.

Harlinit on viime vuosina asuneet niin Yhdysvalloissa kuin Uudessa-Seelannissa. Pariskunta on kertonut asuvansa todennäköisesti aina jatkossakin ulkomailla.

Kuvatekstissä pariskunta toivottaa ”iloista neljättä”, ja kertoo olevansa ylpeä toisen kotimaansa itsenäisyydestä. Mukaan on vielä liitetty veikeän monta Yhdysvaltain lippua esittävää emojia ja punaista sydäntä.

Huomio kiinnittyi Cocon kaveriin

Vaikka Cocon pikkuveljeä ei kuvissa nähdäkään, hurmaa kuvissa kuitenkin vielä neljäs ”henkilö”.

Kyseessä on Cocon vaaleanpunainen hai-pehmolelu, joka kiinnitti lukuisten seuraajien huomion.

Lue myös:

– Ihana babyshark, kommentoi yksi.

– Hauska nähdä Coco vaaleanpunaisen hain kanssa. Toivottavasti se tarkoittaa, että hän muistaa meidät, naurahtaa toinen kommentoija, joka kenties on perheen tuttu.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Jaa tämä artikkeli, jos suloinen Coco ilahdutti sinua!