Ruotsin prinsessa Estellen elämään kuuluu kiinnostuksen kohde, jonka hovi on pyrkinyt pitämään salassa julkisuudesta.
Nyt Svensk Damtidning -lehti kuitenkin paljasti, mistä on kyse.
Kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin tytär, prinsessa Estelle, 11, on hyvin pidetty ja seurattu hahmo kotimaassaan Ruotsissa.
Äitinsä jälkeen kruununperimysjärjestyksessä toisena olevan pikkuprinsessa elämä kiinnostaa monia, vaikka hän onkin vielä hyvin nuori.

Hovi ja kuninkaallinen perhe ovatkin tehneet paljon työtä sen eteen, että Estelle ja muut kuninkaallisen perheen lapset voisivat saada edes pienen osan yksityisyyttä tavallisten lasten tapaan.
Estellen salainen harrastus
Victorian ja Danielin lapset ovat molemmat urheilullisia ja pariskunta onkin aiemmin jo paljastanut, että prinssi Oscar harrastaa jalkapalloa, kun taas prinsessa Estelle on ollut kiinnostuneempi koripallosta.
Lue myös: Prinsessat Leonore ja Estelle ovat parhaita ystäviä – jakavat salaisuuksia ja rakkaan harrastuksen
Prinssi Daniel totesi Aftonbladetin haastattelussa aiemmin, että Estelle on ”koristyttö”. Kiinnostus lajiin heräsi jo prinsessan ollessa 9-vuotias.

– Minä olen mukana vanhemman roolissa, kuljetan heitä ja kannustan. Heillä ei ole vielä ollut kyllä pelejä, tai Estelle on pelannut kaksi ottelua, mutta vanhempia ei päästetty saliin, Daniel paljasti lehdelle.
Salanimellä joukkueessa
Svensk Damtidning -lehti kertoo nyt, että se on löytänyt koripallojoukkueen, jonka pelaajalistalla prinsessa Estelle on.
Kyse on tiedosta, jonka hovi tavallisesti piilottaa suurelta yleisöltä tarkoin varjelluin keinoin koodinimen avulla. Samoin tehtiin jo aiemmin muun muassa prinsessa Madeleinen kohdalla, kun tämä harrasti ratsastusta.

Kuva: Kungahuset.se / Linda Broström
Estellen nimi löytyy koripallojoukkueen F12-ryhmästä, mutta virallinen titteli loistaa poissaolollaan. Sen sijaan listalle on printattu nimen kohdalle vain E tai myöhemmin pelkkä etunimi Estelle* asteriskin kera ilman sukunimeä.
Lehden mukaan hovi varjelee myös prinssi Oscaria samoin keinoin jalkapallon parissa ja poika osallistuu harrastukseen salanimen alaisuudessa.
Lue myös: