Prinsessa Dianan lapset sivuutetaan perinnönjaossa – serkulle luvassa jättipotti

Prinsessa Diana olisi täyttänyt tällä viikolla 63 vuotta, ellei hänen elämänsä olisi päättynyt traagisella tavalla ennen aikaisesti vuonna 1997.

Edesmennyt prinsessa jätti pysyvän jälkensä maailmaan, mutta hänen suvullaan oli myös paljon oikeaa varallisuutta. Nyt perheen perinnönjaosta on tullut uusia tietoja, joiden mukaan prinssi Harry ja prinssi William jäävät tyhjin käsin.

Rakastettu prinsessa Diana menehtyi traagisesti vuonna 1997 Pariisissa tapahtuneessa auto-onnettomuudessa.

Kuninkaallisen perheen suosituimpiin hahmoihin kuuluneen prinsessan kuolema oli pysäyttävä uutinen, mutta isoimman jäljen se jätti varmasti hänen lastensa elämään.

Prinssi William ja prinssi Harry olivat äitinsä kuollessa vielä nuoria, mutta äidilleen he olivat olleet tärkein asia koko maailmassa. Molemmat prinsseistä ovat myöhemmin puhuneet hyvin korkeaan sävyyn äidistään.

Edesmennyt prinsessa Diana jätti jälkeensä pysyvän jäljen tekojensa sekä toimintansa kautta, mutta myös perinteisemmin ajatellun perinnön kautta.

Kuva: All Over Press

Harry ja Willaim sivuutettiin perinnönjaossa

Walesin prinsessan perintö on noussut nyt jälleen otsikoihin vuosia myöhemmin erikoisesta syystä, kertoo brittilehti Mirror. Tietojen mukaan Dianan lapset prinssi Harry ja prinssi William nimittäin sivuutetaan perheen perinnönjaossa ainakin yhdeltä osin.

Kyse on nyt prinsessa Dianan lapsuudenkodista Althorpin kartanosta, jonka Spencerin suku on omistanut 1500-luvulta lähtien. Prinsessa on myös haudattu kartanon alueelle.

Althorpin kartano on massiivinen tila, johon kuuluu 5300 hehtaarin maa-alue. Diana itse vietti koko lapsuutensa ja nuoruutensa kartanossa vanhempiensa kanssa.

Harry, William, Diana
Kuva: All Over Press

Siinä missä Harry ja William perivät suoraan muuta äitinsä omaisuutta, niin äidin lapsuuden kodin kohdalla heidät kuitenkin sivuutetaan täysin. Kartano on tietojen mukaan periytymässä heidän serkulleen Louis Spencerille.

Louis Spencer on Dianan veljen, varakreivi Charles Spencerin, vanhin poika. Louisilla on kolme vanhempaa isosiskoa, mutta johtuen vanhanaikaisesta perimysjärjestyksestä tila jää vanhimman poikalapsen nimiin.

Hänen sisarensa Kitty Spencer on kommentoinut perinnönjakoon liittyvää asiaa aiemmin Town and Crown -lehden haastattelussa.

– Perimysjärjestys on todella vaikea aihe, sillä ajat ja asenteet ovat muuttuneet. Me olemme kasvaneet siinä uskossa ja tiedossa, että Louis perii Althorpin, hän totesi lehdelle.

Lue myös: