Prinsessa Dianan ennustus Camillasta osoittautui todeksi

Prinssi Charlesin ja prinsessa Dianan avioliitto oli alusta alkaen monimutkainen, sillä Charlesin sydän kuului jo Camillalle.

Vuosikymmeniä myöhemmin, kun Charlesilla todettiin syöpä on Camilla ollut miehensä järkkymätön tuki.

Mirrorin mukaan Camilla on ottanut vastuulleen monia tehtäviä, jotka pitävät hovin pyörät pyörimässä, osoittaen vahvaa sitoutumista ja uskollisuutta.

Camillan nousu kuningashuoneen tukipilariksi

Brittien yleisradioyhtiö BBC:n kuninkaallisasiantuntija Jennie Bond kommentoi Camillan uran nousukiitoa OK! -lehdelle kuningattaren lähestyessä 77. ikävuottaan.

Jennien mukaan Camilla saattaa olla yllättänyt itsensäkin sillä työn määrällä, jota hän nykyään tekee. Hänen mukaansa osasyy Camillan ahkeroinnille piillee siinä, että hän tahtoo Charlesin olevan hänestä ylpeä, mutta myös siinä, että hän toivoo suhteelta tasa-arvoa.

– Hän on kuitenkin nainen, jonka ei ole koskaan tarvinnut muovata itselleen vakaata uraa tai raataa 9-5 -työpäiviä. Hän otti vastaan äkillisesti kasvaneen työmäärän ja valtavan määrän vastuuta viime kuukausien aikana, ja näyttää ja kuulostaa olevan siinä hyvä!

Dianan ennustus

Jennie Bond korostaa, että laaja hyväksyntä ja jopa kiintymys, jota kansa nykyään Camillaa kohtaan tuntee, ovat merkittäviä muutoksia aiempaan verrattuna.

Aikoinaan Camillaa suorastaan vihattiin.

– Uskon, että laaja hyväksyntä, ja jopa kiintymys tuntuu hyvältä samalta kansalta, joka taannoin vastusti häntä ”kodinrikkojana” ja ”sinä toisena naisena”, joka teki Dianan niin surulliseksi, Jennie povaa.

Jennie Bond muistelee myös Dianan sanoja, jotka osoittautuivat ennustuksiksi Camillan nykyisestä roolista kuningashuoneessa.

– Uskon Dianan olleen täysin oikeassa sanoessaan minulle, että Camilla on lojaali, ja että Charlesin rakkaus Camillaa kohtaan on vahvempi kuin mikään avioliitto, jonka hän solmii, Jennie paljastaa.

Camillan sitoutuminen ja uutteruus Charlesin rinnalla ovat tehneet hänestä tärkeän ja arvostetun jäsenen kuningasperheessä.

Hänen nykyinen roolinsa ei ainoastaan heijasta hänen omaa sitoutumistaan, vaan myös sitä lojaaliutta ja rakkautta, jota Charles on aina tuntenut häntä kohtaan.