Prinsessa Dianan ennennäkemättömät kirjeet: Näin William oikeasti tuntee Harryä kohtaan

Britannian prinssi Williamin ja prinssi Harryn suhde on tällä hetkellä käytännössä olematon. Veljekset ovat kokeneet paljon yhdessä. Erityisesti sen jälkeen, kun heidän äitinsä prinsessa Diana kuoli traagisesti. Nyt tilanne on kuitenkin täysin erilainen. William ja Harry eivät ole edes puhuneet sen jälkeen, kun Harry ja Meghan jättivät hovin 2020.

Varamies-kirjansa nimen mukaisesti Harry on aina kokenut, että hän on ”varamies” kuninkaallisessa perheessä, eikä mitenkään tärkeä henkilö ainakaan isoveljeensä verrattuna. Williamia on koulutettu alusta asti siihen, että hän jonain päivänä nousee valtaistuimelle. Kukaan ei tiedä, saako kaksikko joskus tulevaisuudessa aikaan sovinnon. On kuitenkin selvää, että heidän isänsä kuningas Charles III ei toivo mitään muuta.

Harry on kirjoittanut paljon lapsuudestaan Varamies-teoksessaan. Hänen äitinsä ajatukset poikiensa väleistä ovat kuitenkin harmaalla alueella. Nyt, vasta löydetyt, prinsessa Dianan kirjeet antavat näkökulmaa Harryn ja Williamin väleihin – ja maalaavat surullisen kuvan siitä, mitä olisi voinut olla.

Prinssi Williamilla ja prinssi Harryllä oli upea lapsuus. Heidän äitinsä prinsessa Diana ei ehkä toiminut kuninkaallisen ohjekirjan mukaan, mutta loppujen lopuksi hän halusi taata lapsilleen niin normaalin lapsuuden kuin mahdollista – kuten William ja prinsessa Catherine nyt.

Williamin ja Harryn välit eivät ole aina olleet niin etääntyneet kuin nyt. Päinvastoin he ovat aikanaan rakastaneet toisiaan veljinä erittäin paljon, ja solmineet vahvan siteen tragedian läpi.

He olivat todella nuoria, kun heidän äitinsä kuoli. Se on koettelemus, jota ei voi ymmärtää kukaan muu kuin he itse.

Ilkikurinen Diana

Kun Dianan kuolemasta tuli 20 vuotta täyteen vuonna 2017, veljekset puhuivat yhdessä äidistään. Keskustelu voidaan tiivistää yhteen sanaan: Rakkaus.

– Kun kuulen kaikkien sanovan, että ”hän oli hauska, kertokaa esimerkki?” Kuulen vain hänen naurunsa, Harry kommentoi.

– Hän oli yksi ilkikurisimmista vanhemmista. Hän tuli katsomaan, kun pelasimme jalkapalloa ja salakuljetti meille karkkeja sukassaan. Hän kirjaimellisesti käveli jalkapallo-otteluun viiden karkkipussin kanssa. Koko paita oli täynnä makeisia.

– Hän sai meidät tuntemaan olomme uskomattoman rakastetuksi. Olen kiitollinen, että se rakkaus tuntuu edelleen. Tuntuu, että on hyvä aika muistaa häntä ja toivottavasti tarjota erilaista kulmaa, William kommentoi tuolloin.

– Se rakkaus, vaikka hän oli toisella puolella huonetta, hänen poikanaan sen tunsi, Harry lisäsi.

Kuninkaallisessa perheessä kasvaminen on poikkeuksellista. Rahasta ei tietenkään ole koskaan pulaa, mutta samaan aikaan elämä on täynnä velvollisuuksia ja vastuita.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Prinssi Harry, prinssi William
Prinssi Harry ja prinssi William olivat nuorempina hyvin läheisiä keskenään. Kuva: All Over Press

Livahduksia hovista

On vaikea sanoa, kuinka ”normaali” lapsuus Williamilla ja Harryllä oli heidän äitinsä kanssa. Dianan vanha ja hiljattain löytynyt kirje antaa kauniin vilauksen Williamin ja Harryn lapsuuteen. Ennen kaikkea kaksikon erityisiin väleihin lapsuudessa.

Kirje on kirjoitettu maaliskuussa 1985. Vain puoli vuotta Harryn syntymän jälkeen.

– William on haltioissaan pikkuveljestään ja käyttää kaiken aikansa hukuttaakseen Harryn haleihin ja suukkoihin, GB News kertoo kirjeen sisällöstä.

Toisissa kirjeissä Diana paljastaa, kuinka Harry hieman vanhempana oli ”jatkuvasti ongelmissa” koulussa. Hän myös kirjoitti äitiyden ilosta samoin kuin myöhemmästä “vaikeasta aikakaudesta” elämässään.

Diana vei usein Williamin ja Harryn huvipuistoihin ja muihin hauskoihin paikkoihin. Hän myös tiesi, mitä hovin elämä toi mukanaan. Mukaan lukien sen, että heille tarjoiltiin ateriat koko ajan.

Hän tiesi sen merkityksen, että William ja Harry olivat kuin ketkä tahansa lapset, vaikka he olivatkin kuninkaallisia. Sen vuoksi hän livahti poikiensa kanssa palatsista silloin tällöin ulos syömään pikaruokaa.

– Muistan, kun prinsessa tuli keittiöön yhtenä päivänä ja sanoi: ”Perukaa poikien lounas. Vien heidät ulos. Menemme McDonald’siin, Dianan entinen henkilökohtainen kokki Darren McGrady kommentoi Marie Clairelle.

– Ja mina sanoin: “Voi luoja, teidän korkeutenne, minä voin kyllä hoitaa asian. Voin tehdä hampurilaisia”. Hän sanoi: ”Ei. Pojat haluavat sen lelun”.   

Kipeä muisto äidin kuolemasta

Prinsessa Diana kuoli traagisesti elokuussa 1997 auto-onnettomuudessa Pariisissa. Hänen kuolemansa oli shokki koko kansakunnalle. William ja Harry jäivät ilman äitiä.

Miljoonat surivat prinsessaa, mutta tietenkin hänen perheensä kärsi syvimmät haavat.

Harry on muistellut kirjassaan hetkeä, kun sai tiedon äitinsä kuolemasta. Hän kuvaili, kuinka hänen isänsä Charles istui hänen sängylleen sanoen: ”Poika kulta, Äiti on ollut kolarissa”.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Prinsessa Diana, Diana
Prinsessa Dianan kuolema järkytti maailmaa vuonna 1997. Kuva: Shutterstock

– Tilanne oli vaikea. Äiti loukkaantui aika pahasti, ja hänet vietiin sairaalaan, poika kulta.

Harry on muistellut, että hänen isänsä kutsui poikaansa aina ”poika kullaksi”, mutta nyt hän hoki sitä paljon. Ääni oli pehmeä, ja hän vaikutti järkyttyneeltä.

– Päävamma. He yrittivät, poika kulta. Pelkäänpä, että hän ei selviä siitä.

Harryn mukaan Charles laittoi päänsä poikansa polvelle sanoen, että ”kaikki järjestyy”. Isä ei kuitenkaan halannut poikaansa.

– Kaikki tiesivät, missä he olivat, ja mitä he tekivät iltana, kun äitini kuoli, Harry kommentoi.

– Itkin yhden kerran hautajaisissa. Se tuntui todella oudolta ja oikeastaan tunsin jonkinlaista syyllisyyttä. Luulen, että William tunsi samoin, kun kävelimme Kensingtonin palatsin ulkopuolella.

Kohtuuton vaatimus lapselle

Harry on muistellut, että hänen äidilleen oli tuotu 50 000 kukkapukettia ja he joutuivat kättelemään ihmisiä ja hymyilemään.

– Olen nähnyt videot. Siis, kun katson sitä kaikkea taaksepäin. Emme silloin ymmärtäneet, miksi puristamamme kädet olivat niin märkiä. Mutta kyse oli kaikista kyynelistä, joita he vuodattivat.

Harry ja William kävelivät Dianan arkun takana, kun hautajaissaattue saavutti Westminster Abbeyn kirkon. Harry on myöhemmin haukkunut päätöstä, että 12- ja 15-vuotiaat pojat joutuivat kävelemään Lontoon läpi sellaisessa tilanteessa koko maailman katsoessa.

– Äitini oli juuri kuollut. Ja minun piti kävellä pitkä matka hänen arkkunsa takana, kun tuhannet ihmiset ympärillä katsoivat minua ja miljoonat lisää television välityksellä, hän kommentoi Newsweekille vuonna 2017.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Charles avioitui Dianan jälkeen Camillan kanssa. Nyt he hallitsevat Britanniaa kuninkaana ja kuningattarena. Kuva: Shutterstock

– Mielestäni keneltäkään lapselta ei pitäisi pyytää sellaista missään olosuhteissa. En usko, että se olisi tänä päivänä mahdollista.   

Pont de l’Alman tunnelista, jossa Dianan auto törmäsi, on tullut jonkinlainen turistinähtävyys. Samoin faneille paikka surra prinsessaa. Harry päätti käydä tunnelissa vuonna 2007 ja saman reitin, jonka hänen äitinsä oli valinnut kohtalokkaana yönä 1997.

Prinssi oli kutsuttu Pariisiin rugbyn World cupin välieriin. Ensimmäisenä yönään Ranskan pääkaupungissa hän pyysi kuljettajaa ajamaan tunneliin.

– Olin aina kuvitellut, että tunneli on jokin petollinen käytävä, itsessään vaarallinen, mutta se oli vain lyhyt, yksinkertainen kiemuraton tunneli.

Williamilla ja Harryllä ei ole enää äitiä. Jos Diana olisi yhä keskuudessamme, ehkä veljesten vihanpito ei olisi yhtä pahalla tolalla kuin se on.

Fyysinen käsirysy

Harryn ja hänen vaimonsa Meghanin lähtö hovista ei sopinut Williamin pirtaan. Tulehtuneet välit saavuttivat huippunsa, kun Harry julkaisi Varamiehen.

Harry haukkui pitkälti jokaisen vanhemman hovin jäsenen. Hän jopa avasi yksityiskohtia yhteen hänen isoimpaan riitaansa elämässä – juurikin Williamin kanssa.

Kaikki tapahtui Harryn Lontoon-kodissa 2019. Harry kirjoittaa, että hänen ja Williamin välit yltyivät fyysiseksi välienselvittelyksi. Harryn mukaan William kutsui Meghania ”hiertäväksi”, ”töykeäksi” ja “hankalaksi”. Harryn mukaan kyse oli “lehdistön papukaijamaisen kerronnan” toistamisesta.

Tilanne riistäytyi käsistä. Harry on kuvaillut, että William: ”tarttui minua rinnuksista, repi kaulakoruani… ja tyrmäsi minut lattiaan”. Kaikki tapahtui hänen mukaansa todella nopeasti.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Kruununprinssi Williamilla on ollut vaikeuksia antaa anteeksi veljelleen Harrylle. Kuva: Shutterstock

– Putosin koirankulhon päälle, joka meni rikki selkäni alla. Sirpaleet viilsivät minua. Makasin siinä hetken hämmentyneenä. Sitten nousin jaloilleni ja pyysin häntä häipymään.

Harryn mukaan William yllytti häntä lyömään takaisin, kuten he olivat nahistelleet lapsina. Kun Harry kieltäytyi, kruununprinssi lähti. Hän tosin Harryn mukaan palasi takaisin myöhemmin ”katuvaisen näköisenä ja pyytäen anteeksi”.

Harry kertoo, että hän sai näkyviä vammoja selkäänsä. Jää nähtäväksi, saavatko Harry ja William koskaan sovittua riitojaan. Tällä hetkellä on kuitenkin selvää, että ”veljesten taistelu” on edelleen käynnissä.