Kuva: All Over Press

Prinsessa Diana kätki ison salaisuuden Charlesilta – pian sen jälkeen aviolitto hajosi

Ennen kuolemaansa prinsessa Diana ehti paljastaa kantaneensa sisällään salaisuutta, sillä tiesi totuuden tuottavan pettymyksen aviomiehelleen prinssi Charlesille.

Parin liitto alkoi rakoilla pian totuuden selvittyä ja loppu onkin surullista historiaa.

Prinsessa Diana ja prinssi Charles.

Pariskunnasta ehdittiin vuosien varrella kirjoittaa paljon, eikä ole mikään salaisuus, ettei heidän liittonsa lopulta kestänyt.

Sillä vaikka Diana ja Charles sanoivatkin toisilleen ”tahdon” yli 40 vuotta sitten kauniina kesäkuisena päivänä, niin myös heidän avioerostaan on ehtinyt kulua jo yli 30 vuotta.

Avioliitto, jota kuvailtiin aikanaan suorastaan satukirjamaiseksi, päättyi lopulta vain 15 vuoden jälkeen.

Dianan ja Charlesin avioero astui voimaan neljä vuotta sen jälkeen, kun he olivat jo muuttaneet erilleen ja vain vuotta myöhemmin prinsessa Diana menehtyi järkyttävässä auto-onnettomuudessa Pariisissa.

Vaikka prinsessa Diana oli kuollessaan vain 36-vuotias, hän ehti jättää elinaikanaan pysyvän ja ison merkin historiaan.

Diana oli mukana monissa hyväntekeväisyyteen liittyvissä projekteissa ympäri maailman ja hän saavutti valtaisan suosion, joka ei ole koskaan laantunut.

Vuonna 2012 CBS -uutiskanava kertoi tutkimuksen osoittaneen, että prinsessa Diana oli yhä suosituin kuninkaallisen perheen hahmo Iso-Britanniasta.

Suosion syiksi on monesti muiden seikkojen ohella nostettu juuri se, että prinsessalla oli valtavasti myötätuntoa kanssaihmisiä kohtaan.

Kaikki eivät tukeneet prinsessaa

Vaikka olisikin helppo ajatella, että kaikki olisivat noiden ominaisuuksien takia pitäneet prinsessaa arvossaan, niin joidenkin puheiden mukaan hän sai osakseen myös likaisia katseita.

Kenties yllättävintä on se, että nuo epäsuosiota osoittaneet äänet kuuluivat kuninkaallisen perheen muille jäsenille.

Prinsessa Dianan henkilökohtaisen avustaja Patrick Jephsonin mukaan Charles ei nimittäin koskaan tullut sinuiksi sen kanssa, miten suosittu hänen vaimonsa oli kansan keskuudessa.

The Telegraph -lehti kirjoittaa myös, että kuninkaallinen perhe ei ollut kovin myötämielinen, kun prinsessa päätti tehdä töitä HIV/Aids- ja leprapotilaiden kanssa.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Charles, Diana
Kuva: All Over Press

Taisteli monien ongelmien kanssa

Vaikka ”vuosituhannen” avioliitto päättyikin myös hyvin julkiseen avioeroon, niin pariskunta oli tietysti tuossa välissä myös onnellinen ja syvästi rakastunutkin toisiinsa.

Diana ja Charles tapasivat toisensa ensimmäisen kerran vuonna 1977, kun Diana oli 16-vuotias ja Charles 29. Tuohon aikaan prinssi oli seurustelusuhteessa Dianan sisaren kanssa.

Kuten hyvin tiedämme, Charles päätyi lopulta valitsemaan Dianan rinnalleen ja vuonna 1981 prinssi päätti kosia häntä.

Diana oli vain 20-vuotias, kun hän meni naimisiin tuolloin 32-vuotiaan kruununprinssin kanssa ja vain vuotta myöhemmin he saivat ensimmäisen lapsensa.

Mutta tuo aika, jonka piti olla täynnä onnea, iloa ja naurua, muuttuikin lopulta täysin vastakohdaksi Dianalle itselleen.

Diana, prinsessa diana
Kuva: Shutterstock

Ei voinut hyvin

Prinsessa Diana kamppaili nuoruutensa aikana syömishäiriö bulimian kanssa ja puhui siitä myöhemmin avoimesti. Hän kertoi tilanteen vain pahentuneen kihlautumisen aikoihin.

Andrew Mortonin kirjoittamassa kirjassa ”Diana: Her Real Story” kerrotaan muun muassa, että yksi Charlesin tuohon aikaan möläyttämä kommentti laukaisi ongelmat entistä pahemmin.

– Charles sanoi: ”sinusta on tulossa vähän lihava”, ja se laittoi rattaat sisälläni pyörimään, Diana sanoi.

Vaikka parin avioliitto ilahduttikin ihmisiä, niin Diana joutui elämään valtavien paineiden alla. Hän kertoi myöhemmin olleensa jatkuvan median vainonnan alla ja kärsineensä tuohon aikaan valtavista itsetunto-ongelmista.

Diana ei nimittäin uskonut olevansa ”tarpeeksi hyvä” Charlesille.

Kuva: Flickr/JoeHaupt

Kirjassa Diana puhuu myös avoimesti yrityksistään riistää oma henkensä. Hän kertoo muun muassa kuinka heittäytyi alas portaita ollessaan raskaana ennen Williamin syntymää.

Pienen prinssin syntymä ei myöskään ollut pelkkää ilon juhlaa, kuten olisi voinut toivoa.

Englantilaisen median asettamat paineet vain kasvoivat ja Diana kertoi sen tuntuneen siltä, kuin häntä olisi tarkkailtu jatkuvasti. Lopulta tuo stressi käynnisti synnytyksen. Tuohon liittyi vain yksi ongelma.

– Kun odotin Williamia, meidän oli löydettävä kalenterista päivämäärä, joka sopisi Charlesille ja hänen pooloharrastukselleen, Diana kertoo ja jatkaa:

– No, mutta poika sitten syntyi suuren jännityksen saattelemana. Olimme innoissamme ja kaikki olivat paikalla juosten – olimme löytäneet juuri sopivan päivän, jolloin Charles saatiin pois poolohevosen selästä ja paikalle, jotta voisin synnyttää. Se oli hienoa ja tunsin olevani kiitollinen siitä.

Prinsessa Diana, prinssi Charles
Prinssi Charles pitelemässä nuorta Williamia sylisään Dianan vierellä.
Kuva: All Over Press

Anopilta tiukka vastaus

Muutamaa vuotta myöhemmin Diana tuli jälleen raskaaksi odottaen Harrya. Tässä tapauksessa prinsessa joutui kuitenkin pitämään salaisuuden puolisoltaan.

Charles oli osoittanut suoran toiveen saada tytär, ja Diana tiesi, että uutinen toisesta pojasta tulisi hänelle pettymyksenä.

– Minä tiesin, että Harry olisi poika, koska olin nähnyt sen ultrassa, Diana kertoo kirjassa ja jatkaa:

– Charles oli aina halunnut tytön. Hän halusi kaksi lasta ja toisen piti olla tyttö. Minä tiesin Harryn olevan poika, enkä kertonut sitä hänelle.

Dianan mukaan synnytys päättyikin lopulta suureen pettymykseen Charlesin osalta, jonka ensimmäiset sanat olivat:

– Voi hyvä luoja, se on poika! Ja hänellä on vielä punainen tukka!

Harry, William, Diana
Kuva: All Over Press

Kirjan mukaan Charles päätti vielä myöhemmin purkaa turhautumistaan tilanteesta pojan kasteessa. Tällöin hän osoitti sanansa Dianan äidille.

– Me olimme niin pettyneitä. Me luulimme, että saisimme tytön, Charlesin kerrotaan sanoneen anopilleen.

Diana kuitenkin muistaa selvästi, kuinka hänen äitinsä vastasi hyvin nopeasti prinssille tiukkaan sävyyn takaisin.

– Teidän pitäisi ymmärtää kuinka onnekkaita olette, kun olette saaneet tavallisen ja täydellisen lapsen.

Kaikki muuttui

Prinsessa Dianan mukaan kuusi viikkoa ennen Harryn syntymää olivat kuitenkin ajanjakso, jonka aikana heillä oli kaikki paremmin kuin koskaan.

Valitettavasti kaikki kuitenkin muuttui pian synnytyksen jälkeen.

– Ja sitten yhtäkkiä, kun Harry syntyi, kaikki vain meni mönkään. Koko avioliittomme. Se valui viemäristä alas.

Pariskunta muutti erilleen vuonna 1992 ja samana vuonna julkaistiin Dianan elämästä kertova kirja. Virallisesti heidän avioeronsa astui voimaan neljä vuotta myöhemmin, vuonna 1996.

Vain vuotta myöhemmin koko maailmaa ravisteli järkyttävä tragedia, kun prinsessa Diana menehtyi vuonna 1997 surullisessa auto-onnettomuudessa Pariisissa.

Prinsessa Diana oli kuollessaan 36-vuotias ja miljoonat ihmiset kerääntyivät televisioiden ääreen ympäri maailman seuraamaan hänen hautajaisiaan.

Myös Dianan kohtalokkaasta onnettomuudesta on kirjoitettu mediassa paljon. Yksi ensimmäisenä paikalla olleista auttajista oli palomies, joka päätti vasta 20 vuotta turman jälkeen paljastaa prinsessan viimeiset sanat.

Voit lukea lisää tapauksesta tästä:

Niin surullista luettavaa. Dianaa kaivataan kyllä edelleen varmasti monien mielessä paljon. Hän oli todellinen kansalaisten prinsessa ja aikansa ikoni.