Prinsessa Catherinen terveydentila herättää huolta – sisäpiirilähteen mukaan tilanne on luultua vaikeampi

Prinsessa Catherinen terveydentilasta on kantautunut huolestuttavia uutisia.

Sisäpiirilähteiden mukaan prinsessan ennaltaehkäisevä solusalpaajahoito jatkuu edelleen, ja toipuminen vie aikaa.

Hovin sisäpiiri korostaa, että Catherinen paluu täysipäiväisiin kuninkaallisiin tehtäviin on vielä kaukana tulevaisuudessa.

– Emme ole vielä siinä vaiheessa. Catherine kertoi ennen Trooping the Colour -tilaisuutta, että hänen hoitonsa jatkuvat kesän ajan, ja niin se on, sisäpiiristä kerrotaan.

Rankkaa koko perheelle

Sisäpiirilähteet kuvailevat tilannetta rankaksi niin Catherinelle kuin koko perheelle.

– Tämä on ollut hyvin raskas vuosi koko perheelle, ja kuten Catherine itse sanoi, hän ei ole vielä ”selvillä vesillä”, lähde paljastaa.

Daily Mailin lähteet kertovat, että Catherinen vointi oli heikko jo ennen tammikuun vatsaleikkausta. Vuosia kestänyt taistelu terveysongelmien kanssa on jättänyt jälkensä.

– Ihmiset eivät ehkä ymmärrä, kuinka paljon Catherine on joutunut käymään läpi kulissien takana, lähde toteaa. – Hän on uskomattoman vahva nainen, mutta on joutunut kohtaamaan todellisia haasteita.

Prinsessa jatkaa hidasta toipumistaan ja työskentelee vain, kun tuntee olevansa tarpeeksi vahva. Syöpähoitojen varjostama vuosi on ollut raskas myös prinssi Williamille, joka on joutunut tasapainoilemaan vaimonsa hoitojen, lastensa suojelemisen ja oman isänsä syöpädiagnoosin käsittelemisen välillä.

Daily Mailin mukaan perhe on päättänyt keskittyä tänä kesänä viettämään enemmän aikaa yhdessä, perheenä.

Toivotaan kaikki yhdessä hurjasti voimia koko perheelle!