Prinsessa Catherine palasi julkisuuteen – kommentoi syöpätaistonsa etenemistä: Tältä hän näyttää nyt

Kate, Walesin prinsessa, on ollut ihmisten mielissä ja sydämissä ympäri maailmaa kuluneina kuukausina. Hän kertoi julkisesti, että hänellä on diagnosoitu syöpä, ja hän käy kemoterapiassa.

Ei ole yllättävää, että Kate on ollut pois julkisuudesta jo hyvän aikaa. Nyt hän on kuitenkin rikkonut hiljaisuuden, ja antanut ensimmäisen päivityksen taistelustaan syöpää vastaan.

Lisäksi hän on ilmoittanut ensimmäisestä julkisesta esiintymisestään.

Prinsessa Catherine, siis tuttavallisesti Kate, ilmoitti henkilökohtaisessa lausunnossaan, että vaikka hän ei ole vielä ”selvillä vesillä”, hän aikoo tehdä julkisen esiintymisen kesällä. Hän osallistui ensimmäisenä Trooping the Colour seremoniaan lauantaina 15. kesäkuuta.

Vuosittainen tapahtuma Lontoossa juhli myös kuningas Charles III:n virallista syntymäpäivää.

– Odotan innolla, että saan osallistua kuninkaan syntymäpäiväparaatiin viikonloppuna perheeni kanssa, ja toivon voivani osallistua muutamiin julkisiin velvollisuuksiin kesän aikana. Mutta tiedän kyllä, että en ole vielä selvillä vesillä, hän kommentoi ennen tilaisuutta.  

– Yritän opetella kärsivällisyyttä erityisesti epävarmuuden suhteen. Otan joka päivän sellaisena kuin se tulee. Kuuntelen kehoani ja annan itselleni aikaa paranemiseen.

Walesin prinsessa kommentoi myös ensimmäistä kertaa syöpätaisteluaan. Hän sanoi, että vaikka hänellä on vielä matkaa edessään ja hän on kohdannut haasteita, hänen prosessinsa etenee hyvin.

– Olen häkeltynyt kaikista ystävällisistä tukiviesteistä ja rohkaisusta viimeisimpien kuukausien aikana. Sillä on ollut aivan valtava merkitys Williamille ja minulle, ja se on auttanut meitä molempia vaikeampien aikojen läpi.

Katen aviomies William on kuningas Charlesin vanhin poika ja kruununprinssi.

– Edistyn hyvin, mutta kuten kuka tahansa kemoterapiaa kokeva tietää, on parempia ja huonompia päiviä. Huonompina tuntee olonsa heikoksi, väsyneeksi ja kehon on annettava levätä. Mutta hyvinä päivinä, kun on vahvempi olo, siitä haluaa ottaa kaiken irti.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Kate Middleton (vasemmalla valkoisessa asussa) osallistui kuningas Charlesin (keskellä) syntymäpäiväseremoniaan. Kuva: AOP

– Hoitoni jatkuu vielä joitakin kuukausia. Kun oloni on riittävän hyvä, on ilo osallistua kouluelämään, viettää omaa aikaa asioiden kanssa, jotka antavat minulle energiaa ja positiivisuutta. Samoin kuin alkaa tehdä hieman töitä kotoa käsin.

Uusi virallinen kuva   

Päivityksessä on myös kuva Katesta, kun hän seisoi puuta vasten. Se on ensimmäinen virallinen kuva hänestä kohutun äitienpäivän kuvan jälkeen. Katea syyteltiin kuvamanipuloinnista. Hän myönsi asian, ja pyysi anteeksi. Kuva herätti lehdistössä spekulaatiota hänen terveydestään.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Katen terveys on ollut uutisissa tammikuusta lähtien, kun hän kertoi joutuvansa sairaalaan vatsaleikkaukseen. Pitkä aika pois julkisuudesta ruokki huhuja, että hänen terveydentilansa oli oikeasti pahempi kuin hovi myönsi.

Käsitelty kuva ja ”Kate-Gaten” mediamyrsky johtivat lopulta maaliskuussa siihen, että Catherine julkaisi videoviestin, jossa paljasti sairastavansa syöpää, käyvänsä kemoterapiassa ja jatkaa sairauspoissaoloaan.

Myös kuningas Charles III sairastaa syöpää. Hän kertoi diagnoosistaan helmikuussa, mutta on sittemmin palannut julkisten velvollisuuksiensa pariin.

Voimme olla iloisia, että Walesin prinsessan terveysasiat edistyvät hienosti ja hän palaa pian julkisten velvollisuuksiensa pariin!