Poika toteutti 78-vuotiaalle äidilleen uskomattoman muodonmuutoksen – katso hämmästyttävä lopputulos

Videota 78-vuotiaan Joannin muodonmuutosta on katsottu jo yli kymmenen miljoonaa kertaa – eikä ole vaikea ymmärtää miksi.

Joskus muutos tekee hyvää!

78-vuotias Joann Hopkins tunsi, että oli pienien freesaamisen aika. Hän tarvitsi ”uuden alun”.

Joann on kuuluisan meikkitaiteilija ja kampaaja Christopher Hopkinsin äiti. Kun hän sitten viime vuonna istuutui poikansa meikkituoliin, oli lopputulos kerrassaan hämmästyttävä.

Kuva: Youtube

Video on katsottu jo yli kymmenen miljoonaa kertaa verkossa, eikä ole vaikea ymmärtää miksi.

Meikki osoittautui yhtä tärkeäksi äidille Joannille kuin se oli Christopherille.

Rakastaa lopputulosta

Videossa Joann kertoo rakastavansa meikkiä niin paljon, että joskus hän ei pese sitä pois edes nukkumaan mennessä (mikä ei tietenkään ole suositeltavaa).

Joanne selittää, että hänen mielestään jokaisen pitäisi tuntea itsensä kauniiksi juuri sellaisena kuin on, eikä hän välitä niistä, jotka tuomitsevat hänet.

Ja Christopher on vähintäänkin vaikuttunut äidistään.

– Tätä näin joka päivä kasvaessani ja se inspiroi minua edelleen. Näette, mistä sain inspiraationi, poika sanoo iloisena.

Lue myös: Äidillä oli ollut sama kampaus 37 vuotta – mieletön muodonmuutos sai jopa tyttäret kyyneliin

Katso alta koko upea muodonmuutos:

Joann oli ihanan näköinen myös ennen muutosta, mutta vaihtelu virkistää ja toisinaan on hauskaa laittautua oikein kunnolla – iästä huolimatta.

Voit vapaasti jakaa julkaisun levittääksesi inspiraatiota muille!