Piritta Hagman viettää joka kuukausi viikon Italiassa – yksi asia kaupassa hämmästyttää yhä

Televisiostakin tuttu yrittäjä ja mediapersoona Piritta Hagman viettää nykyään elämäänsä Suomen ja Italian välillä.

Uudessa päivityksessä hän kertoo elämänrytmistään Italian auringon alla, jossa ikävä lapsia kohtaan on kuitenkin läsnä aina.

Piritta Hagman jakoi seuraajilleen sosiaalisessa mediassa päivityksen, jossa kertoo millaista hänen elämänsä on nykyään naisen seilatessa Suomen ja Italian välillä joka kuukausi.

Hagman kertoo viettävänsä joka kuukausi nykyään noin viikon Italiassa ja kolme viikkoa Suomessa.

Uusi elämänrytmi on tuonut mukavaa vaihtelua ja auttanut saamaan kirjoitusprojekteja sekä muita tehtäviä eteenpäin, mutta samalla se aiheuttaa monesti ihmetystä ihan arkisissa askareissa.

Hagman-AOP-yksin
Kuva: All Over Press / Pasi Murto

– Nykyinen elämänrytmini on noin viikko Italiassa per kuukausi. Se tarkoittaa sitä, että kolme viikkoa teen todella tiukasti töitä Suomessa ja sitten olen viikon täällä ja saan viedä kirjoitusprojektejani ja muita ideoita eteenpäin ihan omaan tahtiini, hän kuvailee arkeaan.

Uudessa rytmissä työtahti ei aina ole kuitenkaan ollut se kaikkein tehokkain, mutta sekään ei Hagmania haittaa. Hän kertoo opetelleensa irti siitä ajatuksesta, että kaikki aika pitäisi käyttää koko ajan ”hyödyllisesti”.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, katso se tästä.

– Aamuisin herään täälläkin useimmiten vahingossa liian aikaisin, vaikka yritän nukkua pitempään. Juon aamukahvini alakerran kahvilassa ja jatkan toisella kupillisella tietokoneen ääressä. Ihmettelen melkein päivittäin naapuri ruokakaupan hyllyjen välissä erilaisia pastoja, hän kuvailee arkea Italiassa.

”Ikävöin heitä aina ihan järjettömästi”

Italiassa Hagmania odottaa töiden ja vaihtelun lisäksi myös hänen kumppaninsa, Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja Lassi Tuovi, joka sai viime vuoden lopulla pestin Italiasta.

Hän on puhunut etäsuhteesta ja sen haasteista aiemmin Iholla -sarjassa siinä esiintyessään.

– En vaihtaisi arkeani Suomessa mihinkään ja joka kerta, kun palaan lasten ja eläinten luo Helsinkiin, mietin kuinka onnekas olen, kun minulla on heidät.

– Ja ikävöin heitä aina ihan järjettömästi. Mutta silti on uskomaton onni kokea maailma näin monesta näkökulmasta, Hagman kirjoittaa.

Hagmanilla on kolme yhteistä lasta hänen ex-miehensä Niklas Hagmanin kanssa.

Lue myös:

 

Lue lisää aiheesta...