Pippa Laukka jo kuukausia ilman alkoholia – kertoo tärkeästä havainnosta

Pippa Laukka on tunnettu terveellisistä elämäntavoistaan.

Juopottelu ei ole kovinkaan terveellinen harrastus. Se vaikuttaa ikävästi sekä fyysiseen että henkiseen terveyteen. Olet mitä syöt -ohjelmasta tuttu julkkislääkäri Pippa Laukka, 54, kertoo, että hän on jättänyt alkoholin.

– Olen ollut jo kuukausia täysin ilman alkoholia. Olipa kyseessä Leijona-viina tai XO-konjakki, alkoholi on aina alkoholia. Ei, minulla ei ole ollut ongelmaa alkoholin kanssa, olemme aiemminkin pysyneet vain etäisinä kavereina, hän kertoo Instagram-päivityksessään.

Laukka kirjoittaa tietävänsä, että hänen ilmoituksensa saattaa aiheuttaa eriäviä mielipiteitä. Hän sanoo, että hänelle itselleen monet lomat ja kauniit paikat menettävät viehätyksensä, kun alkoholi on keskiössä, ja esimerkiksi sangriaa tarjoillaan valtavissa annoksissa.

– Olenkin alkanut etsiä lomakohteita, joissa voi nauttia raikkaasta ilmapiiristä ilman alkoholin ylikorostamista. Minulle parasta lomaa ovat paikat, joissa tunnelma on aito ja rento, ilman tahmeaa ja teennäistä tunnelmaa. Minulle se ei merkitse kieltämistä vaan sallimista hyvään oloon.

Laukka ei kuitenkaan halua lähteä moralisoimaan tai heristelemään sormea.

– Jokainen valitkoon omat tapansa. Suhdetta alkoholiin, tai sen puuttumiseen, ei tarvitse selitellä. Ei myöskään sitä, jos ei käytä alkoholia.   

Ikä vaikuttaa

Laukka on jakanut päivityksensä yhteydessä kaksi kuvaa. Hän kertoo pysähtyneensä ajaessaan Ähtäristä kotiin Killinkosken Wanhalle tehtaalle.

– Tämä oli huisi paikka! Rakennuksessa oli vuonna 1928 lopettaneen Tenholan Valokuvaamon 1910-maalattu taustakangas, jonka edessä sai ottaa itsestään selfien. Näissä kuvissa on aika nostalginen tunnelma!

Päivitykseen on kommentoinut muun muassa hyvinvointivalmentaja Rita Niemi-Manninen.

– Elämä ilman alkoholia on ihan parasta. Minää olin puoli vuotta täysin ilman, ja nyt kesällä Selviytyjät-kuvausten jälkeen nauttinut ihan muutaman lasillisen yhteensä. Humala ja humalaisten seura ei napostele yhtään.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Laukka on kommentoinut päätöstään myös Ilta-Sanomille. Hän sanoo, että alkoholin käyttö oli jo entuudestaan niin vähäistä, ettei päätös ole juuri vaikuttanut hänen elämäänsä. Hän on juonut ehkä yhden kuohuviinin kahdessa kuukaudessa.

– Toisaalta se yksikin alkoholiannos on vaikuttanut palautumiseeni. En kaipaa sitä, että seuraavana aamuna väsyttää. Iän myötä pienemmätkin annokset saattavat tehdä sitä, ettei oikein lähde päivä käyntiin.

Laukan mukaan myös tutkimustieto on vaikuttanut luopumispäätökseen.

– Keski-iässä alkaa olla paljon tietoisempi omista terveysvalinnoistaan. Alkoholin kohdalla usein puhutaan esimerkiksi maksaterveydestä, mutta juominen vaikuttaa paljon muuhunkin, hän kertoo IS:lle.

Laukka sanoo, että tutkimusten mukaan pienikin alkoholinkäyttö voi lisätä riskiä sairastua rintasyöpään.