Pelle Miljoona oli 1980-luvulla yksi Suomen kiistattomia eturivin artisteja.
Petri Tiili ei ehkä nimenä nuoremmille ikäpolville kerro paljon. Pelle Miljoona voi jo soittaa enemmän kelloja ja Moottoritie on kuuma -kappaleen saattavat koululaisetkin tunnistaa. Metallican Helsingin keikan jälkeen myös kappaleen Olen kaunis. Yli 30-vuotiaille suomalaisille ne taas ovat hyvinkin tuttuja.
Pelle on ollut monessa mukana eri projekteissa ja kokoonpanoissa. Suurinta valtakunnallisen suosion kultakautta hän eli 1980-luvulla juuri Moottoritie on kuuma -levyn aikoihin Pelle Miljoona Oy:ssä.
Bändiin kuuluivat tuolloin Pellen itsensä lisäksi laulajarumpali Tumppi Varonen, kosketinsoittaja Ari Taskinen, kitaristi Andy McCoy sekä basisti Sami Yaffa. Viisikkoa vietiin kiivaasti ympäri Suomea. Levyt myivät, yleisö pogoili keikoilla ja faneja piisasi pilvin pimein.
Pelle kertoo Newsnerin haastattelussa ehkä hieman yllättävänkin paljastuksen uransa huippuvuosista.
– Mä en nyt itse asiassa ollut kovin onnellinen sinä aikana. Siinä oli aika tuskaisia aikoja myös.
Lue myös: 70 vuotta täyttävä Pelle Miljoona valmistautuu juhlakiertueeseen: ”Intohimo ei ole kadonnut”
Lue myös: KK: Pelle Miljoona koki puolisonsa kanssa karmean tragedian – tekivät sydäntäsärkevän päätöksen
Hän kuvailee sitä yhdeksi aikakaudeksi elämässä ja urallaan. Pelle sanoo, että hän ei sopeutunut mihinkään ”stara-meininkiin”. Ei myöskään Tumppi tai Taskinen. Andy McCoy ja Sami Yaffa elivät myöhemmin Hanoi Rocksissa omanlaista rokkistaran elämää.
– Soittaminen oli kivaa, mutta kaikki se muu hösseli, se oli aina hämmentävää. Tavallaan se oli helpotus, että se loppu suhtkoht nopeasti, Pelle sanoo.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Kärsimystä ja euforiaa
Pelle Miljoona kuvailee, että heidän tuon aikainen elämänsä oli ”nuoren Wertherin kärsimystä ja välillä sellaista euforista meininkiä”. Hän viittaa saksalaisen Johann Wolfgang von Goethen teokseen herkästä, intohimoisesta ja rakastuneesta taiteilijasta, jonka suuri tunne-elämä saa lopulta itsetuhoisia piirteitä.
– Se oli jotenkin sellainen aikakausi. Oli kollektiivisuutta. Ainakin Stadissa pyörittiin ja hengailtiin paljon. Problems?, Sehr Schnell ja meidän bändi.
He viettivät aikaa Helsingin Herttoniemessä vanhassa kansakoulussa. Siitä tuli paikka, johon kerääntyi paljon muutakin porukkaa.
– Oli bänditreenejä, kaikenlaista tuollaista omaehtoista toimintaa ja biletystä tietenkin. Pohjalla-rundi oli kanssa nasta! Se oli mieleenpainuva turnee kaiken kaikkiaan.
Pohjalla-albumi ilmestyi 1978. Pellen bändin nimi oli tuolloin Pelle Miljoona & N.U.S. Levyllä soittivat myös Problems?, Sehr Schnell ja Se.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
– Välillä heräsi jostain keikkapaikan takahuoneesta, välillä jonkun järkkärin himasta. Siellä oli ”Spede-patsas” ikkunalaudalla – eli Leninin. Ne olivat tällaisia vasemmistoaktiiveja, jotka järkkäsivät keikkoja.
Toiminta loi pohjaa Elävän musiikin yhdistyksille eli Elmuille. Erityisenä paikkana Pelle nostaa esiin legendaarisen Lepakon Helsingin Ruoholahdessa. Se oli hyvä paikka bändeille ja muulle nuorisotoiminnalle.
– Siellä vaan alkoi hengata kaikenlaista jengiä. Se oli paikka, johon oli helppo mennä. Vaikka ei ollut bänditreenejä, siellä tuli hengattua muutenkin aika paljon. Tuli mieleen Rane Raitsikan lausuma Lepakon käytävillä: ”Kaikenlaista etukenoa täällä on näkynyt”. Se oli aika kuvaava, hän sanoo nauraen.
