Nicole Kidman ja 16-vuotias tytär harvinaisessa yhteiskuvassa – kaikkien huomio kiinnittyi yhteen ja samaan asiaan

Nicole Kidman on kenties yksi maailman tunnetuimmista näyttelijöistä. Nyt tähden lapset ovat myös varttuneet aikuisiksi ja ovat lähes äitinsä mitoissa.

Tästä saatiin harvinainen esimerkki hiljattain, kun Kidmanin tytär liittyi äitinsä mukaan punaiselle matolle. Harvinaisen yhteisen esiintymisen jälkeen kaikki fanit sanovat nyt yhtä ja samaa asiaa.

Nicole Kidman on ehtinyt tehdä mittavan uran elokuvien parissa viime vuosikymmenten aikana ja häntä pidetään täysin oikeutetusti yhtenä aikamme parhaimmista näyttelijöistä.

Vuosien varrella Oscar-palkittu 57-vuotias tähti on ollut mukana muun muassa sellaisissa klassikoissa, kuin Eyes Wide Shut, Moulin Rouge, Batman Forever, sekä Tunnit. Jälkimmäisestä hän voitti parhaan naispääosan Oscarin.

Parrasvalojen ulkopuolella hän on menestynyt elämässään myös yksityiselämän puolella. Vuodesta 2006 lähtien Kidman on ollut naimisissa countrymuusikko Keith Urbanin kanssa.

Pariskunnalla on yhdessä kaksi lasta: Sunday Rose ja Faith.

Kidmanilla on lisäksi aiemmasta suhteestaan ex-miehensä Tom Cruisen kanssa lapset Isabella ja Connor, jotka ex-pari adoptoi yhdessä.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Nicole Kidman, Katie Urban
Photo: Shutterstock

Nyt yksi hänen Urbanin yhteisistä tyttäristään on kuitenkin saanut ihmiset kuohumaan.

Harvinainen esiintyminen yhdessä

Kidman bongattiin hiljattain Pariisissa Omegan Her Time -tapahtumassa. Punaisella matolla hänen vierelleen asteli yllättäen tähden 16-vuotias tytär Sunday.

57-vuotias Kidman oli pukeutunut mykistävään lyhythihaiseen toppiin ja saman väriseen valkoiseen hameeseen kauniiden korkokenkien säestämänä.

Vierellä hymyilleellä tyttärellä oli yllään harmaa puvun liivi ja siihen sopivat housut sekä tyylikkäät hopeiset sandaalit.

Tapaus oli harvinainen, sillä Kidmanin lapsia ei ole aiemmin nähty montaa kertaa yhdessä edustamassa kummankaan vanhempansa kanssa julkisissa tilaisuuksissa. Kenties juuri tästä johtuen kaikki kaksikon tai kuvan nähneet fanit sanovatkin nyt yhtä ja samaa asiaa:

– Hän näyttää aivan isältään.

– Hän on kuin ilmetty Keith, jatkaa toinen.

– Hänellä on Keithin kasvot ja Nicolen pituus, kommentoi kolmas.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, katso se tästä.

Kyse ei kuitenkaan ollut ensimmäisestä kerrasta, kun Sunday on ollut kuuluisan äitinsä rinnalla edustamassa.

Hän oli hiljattain vanhempiensa mukana 49th AFI Life Time Achievement Award Galassa, jossa hänen äitinsä oli kunniakutsuvieraana.

Tapahtuman jälkeen Kidman kertoi haastattelussa olevansa iloinen siitä, että parin lapset ”ovat nyt tarpeeksi vanhoja tullakseen mukaan ja ymmärtääkseen, mitä tällaiset tilaisuudet ovat”.

Mitä mieltä sinä olet? Kummalta tytär näyttää enemmän? Kerro oma mielipiteesi Facebookin kommenttiosiossa!