Kuva: All Over Press

Nanna Karalahti, 36, hautasi rakkaan mumminsa – sydäntä särkevät kuvat ja sanat: ”Rakastan sinua…”

Läheisen menettäminen on lähtökohtaisesti rankka paikka. Hautajaiset ja muistotilaisuus ovat kuitenkin tärkeä osa surutyötä.

Hyvinvointivalmentaja Nanna Karalahti, 36, kertoi kesällä suru-uutisen, että hänen rakas mumminsa on kuollut. Nyt hän on jakanut kuvia hautajaisista ja muistotilaisuudesta kauniin tekstin kanssa.

Hän muun muassa seisoo viiden lapsensa kanssa arkun äärellä. Taustalla näyttäisi olevan myös entinen aviomies Jere Karalahti.

– Eilen saatiin upein, sielukkain ja sydämenviisain nainen, elämäni suurin esikuva ja kaunein ihminen haudan lepoon. Emilian laulun aikana mietin vaan, että toivottavasti mummi näkee tämän kaiken, hän olisi niin nauttinut ihmisistä, upeasta musiikista ja että koko suku on yhdessä, hän aloittaa kirjoituksensa.

Karalahti viittaa laulaja Emilia Virlanderiin, joka esitti kappaleen Ave Maria. Mikko Harju taas esitti Karalahden isoäidin suosikkikappaleen Frank Sinatran My wayn. Hän kertoi Instagramin tarinat-osiossa kantavansa isoäitinsä koruja kunnialla ja rakkaudella.

– Jokaiseen meihin läheisiin mummi on jättänyt jotain. Jollekin se on musikaalisuus, jollekin taiteellisuus. Minulle mummi on jättänyt täysin hänen filosofiansa elämästä. Olen aina kuunnellut mummia, hänen jokaista sanaansa ja halunnut tutustua hänen maailmankatsomukseensa.

Karalahti sanoo, ettei mikään kirja tai ihminen ole vaikuttanut hänen yhtä paljon kuin mummi.

– Hänen sydämenviisaus oli niin syvää, että hänen läsnäolossaan oli taikaa. Jos jotain tunsin eilen syvästi ikävän lisäksi, niin se oli suuri kiitollisuus siitä, että sain elää hänen kanssaan 36 vuotta. Sain tuntea noin upean ihmisen ja vielä sain kutsua häntä mummikseni.

Viimeinen keskustelu

Karalahti ei olisi kuitenkaan uskonut, että heidän viimeiseksi keskusteluksi olisi jäänyt puhelu, kun hän soitti isoäidilleen ajaessaan lapsiensa kanssa Tykkimäen huvipuistosta Kouvolasta Helsinkiin. Hän soitti sairaalaan kuulumisia pohtien, milloin mummi pääsee sieltä pois.

– Puhuimme 25 minuuttia ihan vaan kaikesta – missä maissa minä haluaisin käydä ja missä maissa mummi on käynyt. Kysyin mummilta, että onko Mallorca upea paikka ja hän sanoi, että siellä ei ole muuten koskaan käynyt, ja on sinne aina halunnut. Sanoi, että mene ihmeessä sinne.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Karalahti aikoo mennä, sillä näkee asiassa jonkin merkityksen.

– Kiitos mummi miljoonista keskusteluista, kiitos elämänviisaudesta. Kiitos rakkaudesta, hyväksymisestä ja arvostamisesta. Kiitos elämänilosta, huumorista ja samppanjahetkistä. Kiitos kuningattarelle, että olet luonut meidät – olit ja olet meille aina kuningatar.

Karalahti kirjoittaa, etteivät ihmiset tiedäkään, miten paljon kysymyksiä hän on mummiltaan kysynyt. Kerran hän kysyi Espanjassa, onko mummi koskaan ollut masentunut.

– Siihen hän sanoi, että ei, koska etsii aina ilon, vaikkei sitä tuntuisi löytyvän. Hän sanoi aina myös, että huumori on henkevyyden puntari. Hän sairaalassa vielä kaivoi huulipunan laukustaan ja laittoi radion soimaan. Tanssi huoneessaan ja toi loppuun asti itselleen ilon. Suurin inspiraationi. Rakastan Sinua!