Nainen kaipasi muutosta 44 vuoden avioliiton päätyttyä eroon – lopputulos jättää sanattomaksi

Meillä ihmisillä on luontaisesti sisään rakennettuna jonkinlainen tunne siitä, että tietyin väliajoin kaipaamme elämäämme muutosta.

Kyse voi olla uudesta työpaikasta, uudesta kodista, uudesta hiustyylistä tai mistä tahansa vastaavasta asiasta, joka muuttaa hieman tavallisen arkemme kulkua.

44 vuoden avioliiton jälkeen eron läpi käynyt Vicky tunsi, että hänen elämässään tarvittiin nyt jokin isompi muutos kerralla.

Ero oli ollut vaikea ja tunteikas, joten Vicky kaipasi uutta alkua puhtaalta pöydältä elämäänsä.

Silloin hän hakeutui kampaajan luo ja pyysi todellista muodonmuutosta.

Ero pitkän yhteisen matkan jälkeen on aina omalla tavallaan vaikea paikka.

Yhteinen historia, jaetut muistot sekä erilaiset yhdessä koetut ylä- sekä alamäet ovat sitoneet teidät yhteen, mutta nyt se kaikki päättyy.

Siksi onkin ymmärrettävää, että eron myötä moni kokee tarvetta uudistaa itseään ja tutkailla valintojaan elämässä, jotta voisi aloittaa niin sanotusti jälleen puhtaalta pöydältä ja ottaa etäisyyttä entiseen elämään.

Pitkästä avioliitosta eronneen Vickin kohdalla hänellä oli yksi selkeä asia, jonka hän halusi muuttaa – nimittäin hiuksensa.

Niinpä hän asteli erään hyvin tunnetun kampaajan luo toive mielessään.

Eronnut nainen kaipasi muutosta

Vicki oli ollut naimissa ex-miehensä kanssa 44 vuotta, ennen kuin parin tiet lopulta erkanivat.

Ero oli vaikea paikka ja alun järkytyksestä selvittyään Vicky tiesi, että hän halusi jotain muutosta ja uutta suuntaa elämäänsä kääntääkseen siihen uuden kappaleen.

Vicki, transformation
Kuva: Youtube

Auttaakseen Vickya asiassa hänen sisarensa lähetti hänen puolestaan pyynnön, että hän voisi päästä kuuluisan stylisti Christopher Hopkinsin käsiteltäväksi.

Hopkins tunnetaan ympäri maailman paremmin The Make Over Guy -nimellä.

Kun Vicky sitten istui kampaajan tuoliin pyytäen jotain muutosta, hän ei todennäköisesti vielä tiennyt, miten iso muutos edessä olisi.

Uskomaton muutos jätti kaikki sanattomiksi

Kun stylisti antoi saksien puhua ja kävi käsiksi Vickin hiuksiin, muutos oli havaittavissa jo nopeasti. Yksi saksen napsaus toisensa jälkeen Hopkins muotoili Vickille täysin uudenlaisen tyylin.

Hopkins loihti naiselle uuden raikkaan, elegantin ja kauniin tyylin, joka oli kaukana siitä, miltä eron läpi käynyt väsynyt ja surullinen nainen oli näyttänyt ennen saapumistaan.

Tämän lisäksi hän valitsi Vickin meikkeihin lämpimät sävyt, jotka sopivat paremmin hänen ihonväriinsä ja näin koko muodonmuutos oli valmis.

Vicki, transformation
Kuva: Youtube

Uusi hiustyyli yhdistettynä ammattilaisen valitsemaan ja tekemään meikkiin saivat aikaan muutoksen, jonka myötä on vaikea edes uskoa kuvassa olevan vielä sama nainen.

Vickyn muodonmuutos on jättänyt sanattomaksi enemmän kuin muutaman ihmisen, sillä kyseinen video on yksi koko Christopherin työuran katsotuimmista videoista hänen tilillään – ja on helppoa ymmärtää miksi.

Katso vaikka itse:

Miten upea muodonmuutos ja mahtava lopputulos. Paina peukkua, jos olet samaa mieltä!