Kuva: All Over Press

Muistatko vielä Tohtori tuli kaupunkiin -sarjan? Tältä 90-luvun suosikkisarjan tähti näyttää nyt

Moni allekirjoittaa ajatuksen siitä, että televisio-ohjelmat olivat ennen vanhaan jollain tapaa parempia. Yksi esimerkki ”vanhasta” mutta sitäkin suositummasta sarjasta on Tohtori tuli kaupunkiin.

Sarjan päätähti oli Janey Seymour, joka on tänä päivänä jo yli 70-vuotias. Niin se aika vain rientää.

Näyttelijän uusien kuvien pohjalta voisi olla kuitenkin vaikea uskoa, että hän olisi päivääkään päälle 50-vuotias!

Näyttelijä Jayne Seymour syntyi 15.2.1951 Englannissa. Hänen uransa suuri läpimurto tapahtui vuonna 1973, kun hän pääsi näyttelemään Roger Mooren rinnalla James Bond -elokuvassa Elä ja anna toisten kuolla.

Bond-menestystä seurasi sankka joukko erilaisia rooleja, kunnes hän löi itsensä maailmanlaajuiseen menestykseen ja suosioon jälleen kerran Michaela Quinnin roolilla Tohtori tuli kaupunkiin -televisiosarjassa.

Ohjelmaa tehtiin kuuden tuotantokauden verran vuosien 1993-1998 välillä ja niissä seurattiin rohkeaa lääkäriä, joka päätti muuttaa Colorado Springsin pieneen kaupunkiin.

Tohtori tuli kaupunkiin oli yksi 1990-luvun suosituimmista sarjoista.

Tohtori tuli kaupunkiin on monien äänestysten ja katsojien mukaan yksi koko 1990-luvun parhaista ja suosituimmista televisiosarjoista. Sitä seurattiin suurella mielenkiinnolla ympäri maailman.

Sarjan päättyessä vuonna 1998 Jane Seymour oli 47-vuotias. Nykyisin näyttelijä on jo 72, mutta hänen uransa on kaikkea muuta kuin ohi!

Tohtori Quinnin roolin jälkeen Seymour on esiintynyt yhä lukuisissa tv-ohjelmissa sekä elokuvissa. Monille tuttuja saattavat olla esimerkiksi hänen roolisuorituksensa Kuokkavieraat (2005) -elokuvassa tai Smallville -sarjassa.

Poseerasi Playboyssa

Vuonna 2018 Seymour teki historiaa, kun hänestä tuli kaikkien aikojen vanhin malli, joka on päässyt poseeraamaan Plaboy-lehdelle. Hän iloitsi itse asiasta Instagramin jakamassaan viestissä:

– Olen onneni kukkuloilla saadessani vihdoin jakaa tämän kanssani. Minut valokuvattiin ja haastateltiin hiljattain kotonani Playboyhin. Kerron haastattelussa urastani, perheestäni sekä siitä, miten tunnen olevani paremmassa kunnossa kuin koskaan 67-vuotiaana ja paljon muuta, hän kuvaili.

Playboy -lehden haastattelussa Seymour myös kertoi tuntevansa olonsa huomattavasti seksikkäämmäksi nyt kypsällä iällä verrattuna siihen, mitä oli nuorena. Hän kiittää vanhempiaan hyvästä itsetunnostaan.

– Tunnen nyt olevani paljon seksikkäämpi kuin nuorena. Silloin olin enemmän sellainen ”Oi, minun odotetaan olevan seksikäs, mutta mitä se edes on?” -tyyppi. On uskomattoman vapauttavaa, kun on saanut elää näin pitkään. Kuten isäni jo nuorena sanoi minulle, olen aina ollut sinut itseni kanssa, hän totesi haastattelussa.

Jane Seymour, 1991
Seymour kuvattuna Los Angelesissa vuonna 1991. Kuva: Shutterstock

Viime vuosien toiminta

Seymourin ura ei myöskään ole hiljentynyt viime vuosina. Hän näytteli esimerkiksi vuonna 2020 yhdessä Robert de Niron ja Uma Thurmanin kanssa elokuvassa ”The War with grandpa”

Samana vuonna ilmestyi myös elokuva Friendsgiving, jossa hän oli mukana. Tämän ohella hän on vuoden 2022 aikana esiintynyt lukuisissa tv-sarjoissa, kuten Kominsky-metodi, Ruby’s choice, B positive sekä Harry Wild.

Elämänsä aikana Seymour on ollut naimisissa neljästi. Hänellä on myös neljä aikuista lasta, joilla on jo omia lapsia nykyään.

Seymour kertoi hiljattain antamassaan haastattelussa olevansa hyvin ylpeä siitä, että hänestä tuli isoäiti.

Jane Seymour, 2011
Seymour poseerasi kameroilla punaisella matolla vuonna 2011. Kuva: Shutterstock

Tältä Jany Seymour näyttää nykyään

Ja katsokaa nyt, miten loistokkaalta ja hohtavalta Seymour näyttää yhä tänä päivänä 72-vuotiaana:

Jane Seymour, 2023
Jane Seymour kuvattuna kesällä 2023. Kuva: All Over Press