MTV: Yllättyskäänne Maajussille morsian kuvauksissa – yksi maajusseista lopetti heti alkuunsa

Maajussille morsian: Kaikki tarinat -ohjelman ensimmäinen jakso alkoi heti yllättävällä tavalla, kun yksi maajusseista päätti jättäytyä pois ohjelmasta kesken kuvausten.

MTV:n huippusuositun Maajussille morsian -ohjelman uuden spin-off -ohjelman kuvauksissa nähtiin yllättävä käänne jo heti kauden alussa, kun yksi maajussiksi valittu Aino, 40, päätti jäädä pois ohjelmasta jo alkuvaiheessa.

Tarvasjoelta kotoisin oleva nainen keskeytti osallistumisensa ohjelmaan välittömästi kirjeiden saapumisen jälkeen.

Ainon oli MTV:n mukaan tarkoitus olla mukana Katsomossa nähtävässä uutuusohjelmassa Maajussille morsian: Kaikki tarinat, johon valittiin mukaan neljä kauden yhteensä kahdeksasta maajussista, joita ei seurata runkosarjan puolella.

Maajussille morsian: Kaikki tarinat, kausi 1, jakso 1, Vappu ja maajussit juttelevat ennen puolisoehdokkaiden tapaamista Kuva: MTV / Pressi

Kertoo nyt, mitä tapahtui

MTV uutisten haastattelussa Aino paljastaa, että osasi jo alkuun odottaa, ettei kirjeitä tulisi paljoa ja lopulta juuri niin tapahtuikin.

– Minun osaltani reissu tyssäsi lyhyeen. Kirjepino oli sen verran matala ja kirjeiden sisältö sellaista, etten sitten lopulta tavannut yhtään heistä – en käynyt edes treffeillä, Aino toteaa MTV:lle.

Maajussitar ei harmittele tilannetta, vaan pitää ratkaisuaan pois jättäytymisestä lopulta täysin oikeana. Hän iloitsee siitä, että sai mukavia vieraita tilalleen esimerkiksi Vappu Pimiän käydessä paikalla.

Aino päätti jättäytyä pois Maajussille morsian -ohjelmasta. Kuva: MTV / Pressi

– Olen saanut ohjelmasta uusia ystäviä, vaikken miestä ohjelmasta löytänytkään.

Kolme vuotta sitten lastensa isästä eronnut Aino kertoo etsivänsä edelleen kuitenkin kumppania. Vielä se ei oikea ei ole osunut kohdalle.

– Etsin vakaata, aikuista ja turvallista ihmistä, jolla on oma elämä ja omat kiinnostuksen kohteet, hän kuvailee ihannepuolisoaan.