MTV: Suosikkimeteorologi Miina Manninen jättää television

MTV Uutisten meteorologina pitkän uran tehnyt Miina Manninen nähtiin tiistaina 10. syyskuuta televisiossa viimeistä kertaa – ainakin toistaiseksi.

Manninen lopetti tiistaihin kesän kestäneen pestin ja suuntaa seuraavaksi pois Suomesta.

MTV:n suosikkimeteorologi Miina Manninen veti tiistaina 10. syyskuuta viimeisen säälähetyksensä kanavan sääkarttojen edustalla.

Pitkän työuran meteorologina ja MTV:n palveluksessa tehnyt Manninen oli töissä tällä kertaa kesän mittaisella sopimuksella ja jättääkin nyt kanavan mukaan tehtävänsä – ainakin toistaiseksi.

Manninen paljastaa MTV Uutisten haastattelussa lähtevänsä seuraavaksi kauas Etelä-Suomesta ja MTV:n uutisstudiosta.

– Lähden Saariselän kautta takaisin Pohjois-Norjaan, hän avaa suunnitelmiaan kanavalle.

Hän kertoo aloittavansa muutaman viikon päästä uudessa työtehtävässä Pohjois-Norjassa sijaitsevalla pienellä lentokentällä. Kyse ei ole aivan uudesta tempauksesta, sillä ensimmäisen kerran Manninen lähti töihin Norjaan jo vuonna 2022.

Työskenneltyään tovin asiantuntijatehtävissä hän kuitenkin siirtyi täysin toisenlaisiin tehtäviin Norjan Huippuvuorille. Hän kertoi kokemuksistaan ja isosta muutoksesta elämässään aiemmin avoimesti muun muassa Iltalehden haastattelussa.

Manninen kuvattuna työpaikallaan vuonna 2010. Kuva: All Over Press / Kimmo Brandt

Kesä Suomessa ohi

Lähtö tutuista ympyröistä MTV:n studioilla tuntuu jälleen kesän jälkeen haikealta, mutta samaan aikaan meteorologi kertoo lähtevänsä ilolla taas kohti uutta.

Kuluvaan kesään liittyen Manninen tunnustaa, ettei itse nauttinut suuremmin kovista helteistä.

– Ai helteitten puolesta? No ei minulle kyllä. Oli aika kuuma tämä kesä.

– En mä nyt vahingossa muuta sinne Tromssan korkeudelle. Mä viihdyn ihan hyvin vähän viileämmässäkin ilmastossa, Manninen naurahtaa.

Viimeisen lähetyksensä päätökseksi suosikkimeteorologi lähti tanssahdellen ulos studiosta ja kohti uutta. Voit katsoa Mannisen koko haastattelun videolta MTV Uutisten sivuilta tästä.

Toivotetaan yhdessä Miinalle kaikkea hyvää tulevaan. Meteorologin arki pienellä lentokentällä Pohjois-Norjassa on varmasti kiinnostavaa vaihtelua!