MTV: Laulaja Eini, 63, sai tylyä palautetta vasten kasvoja – kertoo nyt mielipiteensä ikääntymisestä: ”Tuon ikäinen nainen…”

Laulaja Eini otti SuomiAreenan keskusteluissa Porissa voimakkaasti kantaa ikääntymisestä liittyvään keskusteluun.

Artisti kertoo saaneensa itsekin osakseen paljon töykeitä kommentteja, joihin hän nyt vastaa varsin suoralla kädellä MTV:llä.

Jo yli 40 vuotta suomalaisia viihdyttänyt laulaja Eini, 63, osallistui SuomiAreenassa järjestettyyn keskusteluun, jossa käsiteltiin ikääntymistä.

Julkisuuden henkilöiden ikääntymiseen liittyvässä keskustelussa oli lisäksi mukana juontaja Esko Eerikäinen.

Näyttävästä tyylistään ja räväkästä esiintymisestään tunnettu Eini kertoi MTV:n toimittaja Katri Utulan haastattelussa, että asia on herättänyt paljon huomiota myös hänen kohdallaan uran varrella.

Aira Samulinista mallia

Eini kertoo havahtuneensa tilanteeseen itse jo täytettyään 50 vuotta, kun ihmiset alkoivat hämmästellä ääneen sitä, voiko ”tuon ikäinen” enää pukeutua niin nuorekkaalla tavalla.

– Silloin mulle tuli vasten tämä ja myös itsekin kyseenalaistin sitä, että hetkinen, miten tämä elämä nyt menee. Pitäisiköhän mun nyt vähän muuttaa tyyliä, Eini sanoo.

Hän kuitenkin kertoo saaneensa mallia idoliltaan Aira Samulinilta, joka osoitti hänelle ja monille muillekin naisille vanhan sanonnan todeksi: Ikä on vain numero.

Eini
Eini kuvattuna Syksyn Sävel -kilpailussa vuonna 2021. Kuva: All Over Press / Pasi Murto

Kertoo nyt mielipiteensä ikääntymisestä

Artisti kertoo saaneensa paljon palautetta juuri pukeutumiseensa ja tyyliin liittyen vuosien varrella. Hän kuvailee sosiaalisen median olevan etenkin se paikka, jossa lokaa tulee niskaan paljon.

Palautetta on kuitenkin annettu myös hänelle kasvotusten.

– Tultiin sanomaan, että etkö sä tajua, että sä olet jo tuon ikäinen nainen. Yritätkö sä olla joku kaksikymppinen? Se on tosi kummallista, Eini kuvailee.

Ikinuori ja rakastettu tähti kuitenkin lataa suorat sanat huutelijoille ja kertoo, että hänen mielestään jokainen saa olla ja näyttää juuri siltä kuin haluaa.

Hänen oma tyylinsä rakentuu vahvasti tilanteen mukaan ja työssään hänen on tarkoituksella oltava välillä räväkkä.

– En todellakaan itse mieti koskaan, että haluan olla joku kaksikymppinen tai kolmekymppinen, tai näyttää joltain nuoremmalta.

Todella viisaita sanoja Eini!

Oletko itse samaa mieltä? Kerro mielipiteesi ja lähetä terveisesi Einille Facebookin kommenttiosiossa. Älä myöskään unohda jakaa tätä artikkelia, jotta ystäväsikin saavat lukea sen!