MTV: Ensitreffit alttarilla -kausi päättyi eroon – Julialta raju tilitys asiantuntijoiden toiminnasta

Ensitreffit alttarilla -ohjelman viimeisin kausi tuli päätökseensä.

ensitreffit alttarilla
Kuva: MTV3 Pressi

Ensitreffit alttarilla -Julia jakoi ajatuksiaan ohjelmasta ja kertoo kokeneensa asiantuntijoiden taholta pidempiaikaista painostusta hänen ja Waltterin avioliiton onnistumisesta.

MTV Uutisten erikoishaastattelussa Julia paljastaa, miltä tilanne näytti hänen näkökulmastaan.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman päätösjaksossa paljastui, että Julia ja Waltteri päättivät erota. Tämä ei tullut suurena yllätyksenä katsojille, sillä pariskunta oli jo viikkoja aiemmin päättänyt, että heidän suhteensa on täysin kaveripohjalla.

Julia kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että hän tunsi kohdanneensa kohtuutonta painostusta ohjelman asiantuntijoilta, jotka kuvasivat häntä suhteen luovuttajaksi ennen päätösjaksoa. Julia koki tilanteen epäreiluksi, erityisesti kun häntä yksin syytettiin luovuttamisesta, vaikka romanttisia tunteita ei ollut syttynyt.

– Se oli epäreilu tilanne minua kohtaan, Julia kertoo. ”Vastasin heille, että jos olisin luovuttaja, niin en olisi tässä.”

Julia kertoo kokeneensa painostusta suhteen onnistumiseen jo puolivälin tienoilla. Asiantuntijoiden tuki loppui, kun he huomasivat suhteen menevän vähän pieleen. Julia kokee, että asiantuntijoiden käytös pahensi tilannetta entisestään.

Waltteri puolestaan sanoo, että he yrittivät parhaansa ja koko tilanne oli aikamoinen mylly. Ohjelman asiantuntijat tivasivat heidän lopullista ratkaisuaan vielä sen jälkeenkin, kun he olivat sen kertoneet. Asiantuntijoiden odotukset painoivat parin harteilla, ja he kertovat myös muiden paineiden vaikuttaneen tilanteeseen.

Ex-pariskunta paljasti erikoishaastattelussa lähtevänsä joskus tulevaisuudessa tuplatreffeille. Julia pohti myös kaasonsa Sonjan kommentteja siitä, ettei hän ei olisikaan kenties vielä valmis sitoutumaan.

 

Lue lisää aiheesta...