Kuva: Getty images

Miksi vuoden 1972 Oscar-gaala on edelleen yksi parhaimmista

Katsoessa asiaa nyt, vuoden 1972 Oscar-gaala tuntuu kuin Hollywoodin muutoksen tallentaneelta aikakapselilta.

Vuoden 1972 Oscarit olivat paljon enemmän kuin vain pelkkä palkintogaala; se oli räiskyvä elokuvan juhla, joka tallensi entisen ajan loiston.

Viime vuosina minusta on tuntunut siltä, että Oscar-gaalasta on tullut vuosi vuodelta vain laimeampi ja tylsempi. Tuntuu kuin gaalassa olisi nykyisin enemmän kyse vain näyttäytymisestä kuin toisten ja heidän saavutusten juhlistamisesta. Tuo puhdas ilo ja ylpeys ihmisten menestystä kohtaan tuntuu kadonneen, jonka takia seremoniasta on tullut muovisemman ja arkisemman tuntuinen kuin ennen.

Raquel Welch ja amerikkalainen jalkapalloilija Joe Namath osallistuivat Oscar gaalaan yhdessä. (Kuva: Fotos International/Getty Images)

Omasta mielestäni vuoden 1972 Oscar-gaala oli jotain aivan muuta.

Tuo erityinen ilta oli täynnä ikimuistoisia hetkiä, jotka asettivat riman todella korkealle kaikille myöhemmin tulleille Oscareille. Tuon illan läpikäyminen nyt vuosia myöhemmin on kuin astuisi aikakoneella takaisin Hollywoodin kultaiseen aikakauteen – ja muokkaamattomat kuvat paikan päältä kertovat tarinaa todellisesta glamourista ja tähtien vetovoimasta.

Mikä sitten teki vuoden 1972 Oscar-gaalasta niin erilaisen muihin verrattuna?

Historiallinen vuosi

Ihan aluksi on sanottava, että 44. Oscar-gaala toi esiin osan kaikkien aikojen mahtavimmista elokuvista. Kovaotteiset miehet (The French Connection) oli ehdolla ja voitti viisi Oscaria mukaan lukien paras elokuva, paras ohjaus William Friedkinille ja paras miespääosa Gene Hackmanille, joka näytteli elokuvassa New Yorkin poliisin etsivä Jimmy ”Popeye” Doylea.

Elokuvan karu realismi ja intensiiviset takaa-ajokohtaukset asettivat uudenlaisen standardin jännityselokuville ja sen menetys Oscareissa sementoi filmille paikan alan historiassa. Se oli todellinen elokuva oikeilla tähtinäyttelijöillä sekä loistavalla tarinalla – jollaista näkee nykyään enää harvoin.

– Elokuva oli täysin erilainen kuin mikään, mitä olin koskaan tehnyt. En ollut koskaan kuvannut paljoa ulkona etenkään talvella tai etenkään noissa olosuhteissa, joissa olimme. En myöskään usko, että kukaan ohjaaja on aiemmin ikinä puskenut minua rajoilleni samalla tavalla, mikä oli hyvä asia minun kannaltani, Gene Hackman kommentoi kokemusta myöhemmin.

Keystone/Getty Images

Gene Hackman oli niin shokissa kuultuaan voittaneensa, ettei hän edes muista nousseensa ylös penkiltä tai kävelyään parrasvaloihin. Lavalla näyttelijä osoitti arvostusta ja kiitosta opettajalleen sekä äidilleen, mutta pian tunteet ottivat vallan.

Myös toinen mestariteos, Kellopeliappelsiini (A Clockwork Orange), oli myös ehdolla samana vuonna. Stanley Kubrickin dystooppinen visio herätti aikanaan niin paheksuntaa kuin ihastustakin, joka vain vahvisti illan gaalan kulttuurillista merkitystä.

Samaan aikaan Viulunsoittaja katolla (Fiddler on the Roof) toi yleisöt takaisin musikaalielokuvien pariin hurmaten ihmiset ihastuttavalla sävellyksellään sekä sydäntälämmittävällä tarinallaan.

Viimeinen elokuva (The Last Picture Show), Peter Bogdanovichin mestariteos, sai yleisöt lumoihinsa ansaiten lopulta kahdeksan Oscar-ehdokkuutta. Vaikuttava mustavalkoinen filmi sai elokuvan nostalgisen pienen kylän elämän todella ponnistamaan eloon valkokankaalla. Cloris Leachman ja Ben Johnson toimittivat unohtumattomat roolisuoritukset vieden kumpainenkin mukaansa Oscarit parhaan nais- ja miessivuosan näyttelijöiden kategoriassa.

Ei ainuttakaan paria verkkarihousuja

Vuoden 1972 Oscar-gaala merkitsi räiskyvää paluuta kimalluksen ja glamourin luo Hollywoodin kultaisen aikakauden tyyliin.

Aiemmilta vuosilta tutut höyhenet, röyhelöt ja hippinauhat loistivat poissaolollaan. Tuona vuonna gaalassa oli sen sijaan esillä mykistävä kokoelma menneiden aikojen eleganssia tähtien pukeuduttua soljuviin sifonkeihin sekä kalliisiin brokadeihin, joita korostivat timantit ja turkikset.

Kuva: Ron Galella/Ron Galella Collection via Getty Images)

Kuten joku toimittaja aikanaan asian ilmaisi, paikalla ei näkynyt ainuttakaan paria verryttelyhousuja, vaikkakin Jane Fonda teki rohkean kannanoton yhdessä uusista housupuvuistaan punaisella matolla.

Yksi toimittaja myös huomautti, että monet leideistä esittelivät ”rohkeasti poveaan”, joka vain lisäsi illan glamourin täytteistä tunnelmaa.

Protestit

Kuten tavallista, Los Angeles Music Centeriä ympäröivä alue oli täynnä innokkaita faneja, jotka halusivat nähdä edes vilauksen tähtien miehittämästä paraatista matkalla kohti seremoniaa.

Innokkuutta sävytti kuitenkin myös jännite, sillä lähistöllä puhkesi protesti – jollaiset olivat tavanomaisia tuohon aikaan. Mielenosoittajat, joiden kerrotaan olleen varsin äänekkäitä, pidettiin kauempana poliisin voimin.

Tuona vuonna mielenosoitusten kohteena oli Clint Eastwoodin elokuva Likainen Harry (Dirty Harry). Siitä huolimatta, että se ei edes ollut ehdolla, elokuva oli saanut osakseen paljon kritiikkiä poliisiväkivallan ihannoimisesta. Yksi varsin silmiinpistävä kyltti mielenosoittajien käsissä kertoi sanoman selkeästi: ”Likainen Harry on mätämuna”.

Flickr

Ilman paitaa & ketjujen peitossa

Musiikki näytteli suurta roolia siinä, mikä teki lopulta vuoden 1972 Oscar-gaalasta niin unohtumattoman.

Isaac Hayes teki historiaa ollen ensimmäinen afroamerikkalainen, joka on voittanut parhaan alkuperäiskappaleen Oscar -palkinnon hitillään ”Theme from Shaft”, joka toi soul musiikin osaksi Oscareita tavalla, jota ei oltu ennen nähty.

Hänen sähköinen esityksensä lavalla oli yksi tuon huhtikuisen illan ehdottomista kohokohdista. Aikansa ikoni oli lavalla ilman paitaa ketjujen peitossa ja hänen karismansa pianon äärellä tanssijoiden ympärillä vangitsi kaikkien huomion.

Esityksen kohokohta nähtiin, kun Haeys katosi lavan alle savuverhon turvin jättäen yleisön haukkomaan henkeään. Se oli hetki, joka kuvasi upeasti Oscar-gaalan taikaa!

Betty Grablen hyvästit

Yksi toinen illan näkyvimmistä hetkistä oli se, kun legendaarinen näytteli Betty Grable siunasi gaalaa läsnäolollaan tehden vielä yhden viimeisistä julkisista esiintymisistään koskaan.

Grable oli – ja on yhä – yksi Hollywoodin todellisista jättiläisistä. Hänen ikoninen uimapukujulisteensa vuodelta 1943 sinkosi hänet kuuluisuuteen koko maailman suosituimpana pin-up tyttönä toisen maailmansodan aikaan. Grable oli kuitenkin muutakin kuin vain kauniit kasvot; hän oli menestynyt näyttelijä, jonka tähdittämät 42 elokuvaa vuosien 1930-1940 välillä tuottivat yli 100 miljoonaa dollaria.

Wikipedia Commons

1940-luvun puolivälissä hän oli koko Yhdysvaltojen kovapalkkaisin nainen, joka kuuluisasti vakuutti jalkansa miljoonan dollarin arvosta. Puhuessaan uskomattomasta urastaan filmiteollisuuden parissa Grable kuvaili asiaa kerran näin:

– Minusta tuli tähti kahdesta syystä, ja minä seison niiden molempien päällä.

Betty Grable saapui gaalaan pysäyttävässä turkoosissa mekossa, jota koristivat hopeiset paljetit ja elegantti dekoltee.

Valitettavasti vuoden 1972 Oscar-gaala oli yksi hänen viimeisistä julkisista esiintymisistään katkeransuloisena hetkenä faneille, jotka rakastivat häntä. Grable menehtyi traagisesti vain vuotta myöhemmin keuhkosyöpään ollessaan 56-vuotias.

Hauras, valkotukkainen pioneeri

Tähtiloiston täyttämän 44. Oscar-gaalan vieraslistalla oli kuitenkin yksi hahmo ylitse muiden. Liki kolmetuntia kestäneen seremonian huipentuma nähtiin, kun hauras, valkotukkainen elokuva-alan pioneeri teki yllätysesiintymisen.

Kyse oli itse Charlie Chaplinista, joka oli potkittu pois Hollywoodista ja Yhdysvalloista jo vuosia aiemmin syytettynä sympatiasta kommunisteja kohtaan.

Tuo hetki oli hyvin koskettava, kun Chaplinia kunnioitettiin hänen panoksestaan elokuva-alaa kohtaan. 82-vuotias näyttelijä asteli lavalle tavaramerkikseen muodostuneen kävelykepin kanssa saaden raivokkaat aplodit kaikilla paikalla olleilta 2900 tähdeltä.

Charlie Chaplin kuvattuna noin vuonna 1972 Ne Yorkissa. (Kuva: Images Press/IMAGES/Getty Images)

Itseasiassa Chaplinille seisaaltaan annetut aplodit kestivät yhteensä 12 minuuttia – mikä oli ja on yhä pisin aika koko Oscar-gaalan historiassa.

Miljoonille seremoniaa kotoaan katsoville ihmisille tämän hetken todistaminen tuntui lähes epätodelliselta. Kaikkein koskettavin hetki tilanteessa osui kuitenkin Chaplinille itselleen, kun hänelle ojennettiin erityispalkinto.

– Oi, kiitos niin paljon. Tämä on hyvin tunteikas hetki minulle. Ja sanat ovat niin heikkoja ja turhia. Kiitos siitä kunniasta, että sain kutsun tänne. Te olette upeita, ihania ihmisiä, englantilainen legenda lausui.

Uutta ja vanhaa

Kuten mainittua, niin vuoden 1972 seremonia oli vanhan ja uuden Hollywoodin yhdistävä juhla. Legendaariset tähdet kuten Jane Russel, Macdonald Carey ja Jane Powell Kelly jakoivat valokeilan yhdessä nousevien nimien kuten Jane Fonda, Jack Nicholson, Gene Hackman, Cloris Leachman ja Raquel Welch kanssa.

Punainen matto oli puhtaan eleganssin näytöstä, jossa tähdet kantoivat juhlavia iltapukuja sekä smokkeja, jotka huokuivat Hollywoodin kultaisen aikakauden hohtoa.

Jack Nicholson, Sally Kellerman (vasemmalla) ja Michelle Phillips Oscar gaalassa vuonna 1972. (Kuva: Max Miller/Fotos International/Getty Images)

Monet kuvat tuolta illalta onnistuvat kuvailemaan ilmassa ollutta tunnelmaa upealla tavalla. Yksi kuvista on kuitenkin kiinnittänyt huomioni erityisellä tavalla: kuva, jossa Raquel Welch, Cloris Leachman ja Gene Hackman ovat yhdessä.

Gene Hackmanilla oli kaikki syyt maailmassa olla iloinen ja hymyillä kuvassa. Cloris Leachman oli juuri voittanut Parhaan naissivuosan Oscarin ja Raquel Welch taas suorastaan säkenöi upeassa mekossaan. Vuoden 1972 Oscar-gaalassa Welch ei ollut ainoastaan juontamassa voittajien nimiä, vaan hän myös edusti Hollywoodin muuttuvia feminiinisyyden arvoja. Hän itsevarmuutensa ja glamourinsa kuvassa symbolisoivat hetkeä, jolloin naiset alkoivat todella tehdä itselleen tilaa ja saada vaikutusvaltaa alalla.

Kuvan taustalla

Minulle tämä valokuva kiteyttää ei vain tuon hetken, vaan kaikkien näiden kolmen merkittävän hahmon urat ja merkityksen elokuva-alalla. Jokainen valokuvan yksilö edustaa eri osa-aluetta Hollywoodin kehityksessä. Esimerkiksi Leachmanin esiintyminen kuvastaa symbolina yhden aikakauden muutokselle elokuvissa. Hänen voittonsa käynnisti muutoksen kohti monimuotoisempia ja henkilövetoisempia tarinoita Hollywoodissa.

Tämä kuva Hackmanista, Leachmanista ja Welchista kuvastaa myös laajempaa kulttuurillista muutosta 1970-luvun alussa. Elokuva-ala oli hiljalleen liikkumassa pois perinteisemmistä kerrontatavoista ja avautumassa monipuolisempaan suuntaan, jota kaikki tuon vuoden ehdolla olleet elokuvat kuvastavat.

Raquel Welch, Gene Hackman ja Cloris Leachman (pitelemässä Oscar-palkintoaan) vuoden 1972 Oscar gaalan seremonian jälkeen. (Kuva: Keystone/Hulton Archive/Getty Images)

Oli se sitten kameran linssin läpi tai aplodien kaiun kautta, niin vuoden 1972 Oscar-gaala pysyy ikuisesti erityisenä tapahtumana elokuvien historiassa!