Mikko ja Sara Parikka jakoi liikuttavan viestin

Näyttelijäpariskunta Mikko ja Sara Parikka jakoivat viikonloppuna koskettavan viestin ja kauniin kuvan tärkeän päivän johdosta.

Salatut elämät -ohjelmasta suuren yleisön suosioon ponnistaneet Mikko ja Sara Parikka jakoivat lauantaina kauniin ja koskettavan viestin sosiaalisessa mediassa.

Instagramissa jakamassaan julkaisussa pariskunta kerto juhlineensa lauantaina 12-vuotiaskihlajaispäiväänsä.

Julkaisun yhteydessä he jakoivat kuvan, jossa seisovat onnellisina kalliolla kahdestaan. Kuvan etualalla puolestaan näkyvät perheen kolme tytärtä ja heidän koiransa. Liikuttavan otoksen merkityksellisyys aukeaa heti sen ohessa olevasta viestistä.

– Tuolla kalliolla mentiin 12 vuotta sitten kihloihin. Kiitos Mikko Parikka, kun jaat elämän minun kanssa, Sara Parikka kirjoitti omalla tilillään kuvan yhteydessä.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, katso se tästä.

Myös Mikko jakoi samaisen kuvan omalla tilillään.

– 12 vuotta sitten juuri tuossa kohdassa hän sanoi ”kyllä”. Ja loppu on historiaa, hänen julkaisunsa teksti kuuluu.

Myös lapset paikalla

Pariskunta siis teki paluun paikalle, jossa he menivät aikoinaan kihloihin. Nyt mukava olivat myös tuon jälkeen syntyneet lapset – eli koko perhe yhdessä.

Vuosien ajan yhtä pitänyt pariskunta jakaa säännöllisesti sisältöä elämästään sosiaalisessa mediassa, mutta samalla he ovat olleet tarkkoja siitä, etteivät julkaise lastensa kasvoja kuvissa

Niinpä tässäkin kuvassa tyttärien kasvot on peitetty kekseliäästä lasten omilla käsillä

Pariskunta tapasi toisensa alun perin Salatut elämät -ohjelmassa vuonna 2009, jossa molemmat tuolloin näyttelivät. Mikko Parikka jätti ohjelman muutamaksi vuodeksi, mutta jakoi tänä kesänä yllättävän päätöksen, jossa ilmoitti tekevänsä paluun Jiri Viitamäen rooliin.

Sara Parikka puolestaan näytteli sarjassa Peppi Puolakkaa viimeksi vuonna 2019.

Miten kaunis kuva ja hieno asetelma kokonaisuudessaan. Toivotetaan yhdessä perheelle kaikkea hyvää ja paljon onnellisia yhteisiä vuosia vielä jatkossa.