Me Naiset: Näin Hjallis Harkimon ja Jasmine Pajarin suhde alkoi – tiukka viesti ikäerosta

Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari avaavat nyt parisuhdettaan ja rakkaustarinansa alkua ensimmäistä kertaa julkisesti Me Naiset -lehden haastattelussa.

Kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo, 70, ja yrittäjä Jasmine Pajari, 36, ovat pitäneet yhtä viime syksystä lähtien.

Parin suhde tuli julkisuuteen joulukuussa, kun he osallistuivat Itsenäisyyspäivän vastaanotolle Linnanjuhliin yhdessä.

Nyt Harkimo ja Pajari kertovat rakkaustarinansa alusta avoimesti Me Naisten haastattelussa. Samalla Harkimo myös ottaa kantaa kysymykseen parin ikäerosta, joka on herättänyt paljon keskustelua.

Näin suhde alkoi

Pariskunta kertoo Me Naisille kohdanneensa toisensa jo aiemmin sattumalta useampaan otteeseen, koska he pyörivät samoissa piireissä.

Viime syksynä he kuitenkin järjestivät ensimmäisen tapaamisen ravintolassa, jonka jälkeen tapailusta tuli säännöllisempää.

– Sen jälkeen alettiin tavata useammin. Aika paljon oikeastaan, Hjallis kuvailee Me Naisille.

Hjallis Harkimo
Hjallis Harkimo edusti Linnan juhlissa viime talvena yhdessä Jasmine Pajarin kanssa.
Kuva: All Over Press / Timo Korhonen

Kiireet ja asuinpaikkakunnat kuitenkin estivät monesti tapaamiset kasvotusten, joten puhelin lauloi molempiin suuntiin.

Harkimon huomio ja kiinnostus tuntuivat Pajarin mielestä ihanalta.

”Miksi ikäerosta saa vittuilla?”

Kun pariskunta lopulta toi suhteen julki Linnan juhlissa 2023, oli päätös asiasta tehty jo aiemmin. Siinä painoi vaakakupissa myös Harkimon käynnissä ollut presidentinvaalikampanja.

– Olisi ollut mahdotonta jatkaa toistemme tapailua ilman, että joku olisi ottanut jossain salakuvan, Harkimo sanoo.

70-vuotiaan Harkimon ja 36-vuotiaan Pajarin ikäero on ollut suhteen julkistamisesta saakka asia, jota on päivitelty niin keskustelupalstoilla kuin kahvipöydissäkin.

Me Naisille Harkimo lataa nyt suorat sanat omasta mielipiteestään asiaan.

– En voi ymmärtää sitä, miksi ikäerosta saa vittuilla vapaasti, kun muuten on alettu ymmärtää, että toisten parisuhteet eivät kuulu muille.

Harry Harkimo, Hjallis Harkimo, Jasmine Pajari
Kuva: All Over Press / Tomi Natri

Julkistettuaan suhteensa viime talvena pariskunta on esiintynyt monesti yhdessä niin julkisissa tilaisuuksissa kuin toistensa sosiaalisen median julkaisuissakin.

Nykyisin pariskunta asuu yhdessä Sipoossa.

Mitä mieltä sinä olet Hjalliksen sanoista? Oletko samoilla linjoilla? Kerro meille Facebookin kommenttiosiossa!