Me Naiset: Miki Liukkosen pikkusiskot avaavat vuosien tuskaa

Miki Liukkonen kuoli kesällä 2023. Nyt Mikin siskot Anniina ja Mia Liukkonen muistelevat rakasta isoveljeään.

Miki Liukkonen oli sukupolvensa ääni ja yksi Suomen merkittävimmistä kirjailijoista, mutta hänen elämäänsä varjostivat syvät sisäiset taistelut. Sisarukset Anniina ja Mia Liukkonen avautuivat koskettavassa Me Naisten haastattelussa siitä, miten he yrittivät tukea veljeään, joka lopulta menehtyi vuonna 2023.

Miki oli perheelleen korvaamaton, mutta hänen ahdistuksensa ja päihdeongelmansa synkensivät arkea. Läheiset yrittivät tehdä kaikkensa Mikin pelastamiseksi. He perustivat jopa yhteisen WhatsApp-ryhmän, josta Mikillä ei ilmeisesti ollut aavistustakaan.

Veljen viimeiset elinvuodet olivat vaikeita. Vaikka Miki alkoi jakaa sisarilleen ajatuksiaan ja ongelmiaan, hänen ahdistuksensa syveni diagnoosien ja niiden hyväksymisen myötä.

Anniina kertoo, että Miki luki keskustelupalstoilta muiden kokemuksia epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa eläviltä. Herkkä Miki ajatteli, ettei hän voisi koskaan parantua.

Miki Liukkonen kuoli kesällä 2023.
Miki Liukkonen kuvattuna Kirjamessuilla 2017. Kuva: Jarno Kuusinen / All Over Press

Lapsuuden menetykset jättivät jälkensä

Liukkosen perheen elämä muuttui pysyvästi vuonna 2008, kun heidän äitinsä menehtyi seitsemän vuotta kestäneen syöpätaistelun jälkeen. Miki oli tuolloin 18-vuotias, ja kaksossiskot täyttivät 16 vuotta vain päiviä äitinsä kuoleman jälkeen. Anniina kertoi tunteneensa tuolloin vihaa, että miksi näin piti tapahtua.

Surua käsiteltiin pitkään erillään, mutta aikuisiällä sisarukset alkoivat keskustella avoimemmin äitinsä kuolemasta, mikä lähensi heidän välejään. Miki kuitenkin etääntyi perheestään muutettuaan Helsinkiin ja keskittyessään kirjailijanuraansa.

Tuolloin Mikin päihdeongelmat alkoivat pahenemaan, mutta siskokset eivät asiasta tuolloin vielä tienneet. Miki läheni uudestaan siskojensa kanssa kolmen viimeisen elinvuotensa aikana.

Miki pyrki pitämään itsestään huolta, harrastaen liikuntaa ja seuraten terveellistä ruokavaliota, mutta sairaudet heikensivät hänen mielialaansa. Viimeisinä vuosinaan Miki joutui useasti psykiatriseen sairaalahoitoon ja yritti itsemurhaa useita kertoja.

– Hän halusi ihan hirveästi parantua. Mikin sairaus oli kuin varjo, joka seurasi kaikkialle, Mia sanoo.

Siskokset olivat yhteydessä Mikiin vain muutama päivä ennen kuolemaa.

– Viestittelin Mikin kanssa, ja hän sanoi olevansa kyllästynyt kaikkeen ja ettei enää jaksa. Vastasin, ettei aina ole pakko jaksaa. Ne jäivät viimeisiksi sanoikseni hänelle, Anniina kertoo haastattelussa.

Miki oli jättänyt läheisilleen jäähyväiskirjeet. Siskoset saivat yhteisen.

– Miki toivoi onnea meidän elämäämme. Hän pyysi meitä pysymään aina yhtä hauskoina ja sanoi, ettei tapahtunut ole kenenkään syytä. Sen hän halusi tehdä selväksi kaikille, Anniina kertoo.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...