Me Naiset: Leskeksi jäänyt Ringa Ropo avoimena surun keskellä – näin pysäyttävä diagnoosi paljastui

Ringa Ropo ehti olla miehensä Heikki Hervan kanssa naimisissa vain hetken, ennen kuin pariskunnan elämä muuttui lopullisella tavalla.

Reilua vuotta myöhemmin Ropo jäi leskeksi. Nyt hän puhuu noista surun täyttämistä vuosista avoimesti Me Naiset -lehden haastattelussa.

Entinen pituus- ja korkeushyppääjä Ringa Ropo, 58, puhuu nyt Me Naiset -lehden haastattelussa viime vuosistaan, joihin on mahtunut ensin iloa ja sittemmin myös paljon surua.

Ropo avioitui vuonna 2022 entisen kolmiloikkaaja Heikki Hervan kanssa. Parin avio-onni kuitenkin koki järkyttävän käänteen vain hetkeä häiden jälkeen, kun Hervalla todettiin haimasyöpä.

Sairaus löydettiin sattumalta miehen ollessa aiemmin sairastetun syövän kontrollitutkimuksissa. Virallisen diagnoosin hän sai pysäyttävällä tavalla alkuvuodesta helmikuussa 2022.

”Tiesin heti, että Hessu kuolee”

Me Naiset -lehdelle Ropo kertoo nyt, että pariskunta oli juuri tuolloin vetämässä urheiluleiriä, kun he saivat puhelun asiasta. Pariskunta hoiti harjoitukset loppuun, mutta vetäytyi sitten omaan huoneeseen käsittelemään tilannetta.

– Tiesin heti, että Hessu kuolee tähän sairauteen, Ropo toteaa Me Naisille.

20201001 HELSINKI. OLYMPIASTADION. Urheilumuseon avajaiset. Ringa Ropo-Junnila. Kuva: ATTE KAJOVA / All Over Press

Siitä alkoi pitkä jäähyväisten kausi, joka päättyi lopulta vain vuosi ja kaksi kuukautta myöhemmin Hervan kuolemaan. Hän oli kuollessaan 60-vuotias. Ropo ja Herva ehtivät olla yhdessä lopulta kuusi vuotta.

Kiitollinen yhteisestä ajasta

Ropo kertoo lehdelle, ettei halunnut sairauden aikana ryhtyä miehensä äidiksi tai sairaanhoitajaksi. Hän oli päättänyt olla vaimo, joka tuki miestään ja pysyi tämän rinnalla.

Noin aikana Herva myös harmitteli sitä, että pariskunta oli löytänyt toisensa vasta niin myöhäisellä iällä. Siihen Ropolla oli kuitenkin aina vastaus valmiina.

– Vastasin aina, että eikö tämä ole parempi, kuin että olisimme jääneet kokonaan ilman? Olen kiitollinen ajasta, jonka saimme.

Suru ei katoa

Kun Herva otti viimeisen hengenvetonsa huhtikuussa 2023 hoitokodissa, Ropo oli hänen rinnallaan. Vaikka puolison kuolemasta on kulunut jo yli vuosi, niin suru on yhä läsnä voimakkaasti.

Ropo kertoo lehdelle sen iskeneen harvinaisen kovaa helmikuussa Hervan ensimmäisten kuoleman jälkeisten syntymäpäivien kohdalla. Itsensä pitäminen kiireisenä sekä lapsenlapsi ovat kuitenkin tuoneet apua.

Samoin ymmärrys siitä, että kipu pitää käsitellä.

Syöpä on aina yhtä järkyttävä asia, eikä sitä toivoisi kenenkään joutuvan kokemaan. Jokainen läheisen tälle sairaudelle menettänyt ihminen tietää liian hyvin, mitä se voi tehdä.

Kauniita sanoja Ropolta kuitenkin liittyen siihen, miten tärkeää on osata arvostaa niitä hetkiä, jotka on saanut toisen kanssa yhdessä. Oletko samaa mieltä? Kerro oma mielipiteesi kommenttiosiossa!