Matti ja Teppo katosivat – Seiska: Uutta tietoa tilanteesta

Julkisuudesta vetäytyneet Matti ja Teppo Ruohonen ovat viettäneet hiljaiseloa alkuvuodesta lähtien, jolloin kaksikko perui kaikki tämän kesän keikkansa. Nyt Seiska -lehti kertoo uutta tietoa veljesten tilanteesta.

Moni musiikkifani koki karvaan pettymyksen loppuvuodesta 2023, kun rakastettu ja ikoninen Matti ja Teppo veljesduo ilmoitti peruvansa äkisti kaikki loppuvuoden keikkansa. Veljekset olivat peruneet esiintymisiä jo ennen tuota sairastelun takia, mutta lopullinen sinetti saatiin alkuvuodesta 2024.

Tuolloin Matti ja Teppo Ruohosen kotisivut palasivat toimintaan lyhyen tauon jälkeen ja näyttivät uusia keikkoja. Helmikuussa veljekset kuitenkin ilmoittivat joutuvansa perumaan myös kaikki kesän 2024 keikat. Tuo ilmoitus on toistaiseksi viimeinen, joka heiltä on kuultu mystisen katoamisen jälkeen. Keikkojen peruuntumisen takana on ollut Matti Ruohosen terveydentila.

– Oltiin liian toiveikkaita… Joudumme sittenkin perumaan alustavasti sovitut tulevan kesän esiintymiset. Lääkärin kehotuksesta Matin sairausloma jatkuu syksyyn asti. Asiasta ei tällä hetkellä tiedoteta tämän enempää. Annetaan Matin viettää rauhallista toipilasaikaa. Palataan syksymmällä asiaan, veljesten Facebook-sivuilla kerrottiin tuolloin.

Uutta tietoa Teppo Ruohosen tilanteesta

Tuosta lähtien veljekset ja heidän lähipiriinsä ovat vaienneet tilanteesta, eikä kukaan ole kommentoinut asiaa julkisuudessa enempää. 75- ja 76-vuotiaat Ruohoset on nähty viimeksi julkisesti esiintymässä yli vuosi sitten. Kaksikko ei myöskään ollut paikalla keväällä, kun heidän hovisanoittajansa Veepee Lehto julkaisi duon musiikista kertovan kirjan Matin ja Tepon matkassa – kaiken takana on… (Readme.fi).

Matti ja Teppo katosivat julkisuudesta ja peruivat kaikki keikkansa.
Kuva: All Over Press / Pasi Murto

Nyt Seiska on saanut uutta lisätietoa ainakin Teppo Ruohosen liikkeisiin liittyen. Lehti kertoo saaneensa tilaajaltaan tiedon siitä, että veljeksistä vanhempi oli nimittäin nähty junassa matkalla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää.

Lehden mukaan Ruohonen oli kertonut olevansa matkustamassa ilmeisesti vaimonsa kanssa Roomaan. Lukijan mukaan ”hän vaikutti mukavalta ja hyvinvoivalta” lyhyen keskustelun perusteella.

Sairauslomalla pitkään olleen Matti Ruohosen tilanteesta ei sen sijaan ole tullut esiin minkäänlaisia lisätietoja. Edes syksyllä luvattu uusi tiedote duon mahdollisesta jatkosta ei koskaan toteutunut, joten mysteeri Matin ja Tepon katoamisen ympärillä herättää edelleen paljon kysymyksiä.

Taustalla paha sairauskierre

Jo ennen julkisuudesta katoamista veljekset olivat käyneet läpi vaikeita vaiheita terveysrintamalla. Marraskuussa 2022 molemmat veljeksistä joutuivat sairastelukierteeseen ja kärsivät koronasta. Tauti oli lujassa ja pysyi vieraana pitkään.

Teppo Ruohonen paljasti tuolloin saaneensa taudin jo heinäkuussa ja kärsineensä yhä marraskuussa sen oireista, kun taas Matti oli vasta toipunut koronasta muutamaa viikkoa aiemmin.

Matin ja Tepon kolmas veli, Seppo Ruohonen, menehtyi maaliskuussa 2020 syöpään. Pro Finlandia -mitalillakin palkittu Seppo Ruohonen oli arvostettu oopperalaulaja ja tenori, joka ehti uransa aikana esiintyä useilla tunnetuilla lavoilla niin Suomessa kuin Euroopassakin. Palkittu tenori oli kuollessaan 73-vuotias.

Matin ja Tepon ympärillä vellova hiljaisuus on kestänyt pian jo yli vuoden, joten ei ole ihme, että aihe jaksaa herättää kiinnostusta sekä ihmetystä. Toivotaan kuitenkin yhdessä, että molemmilla on kaikki hyvin ja pääsevät vielä joskus palaamaan myös lavoille.

LUE MYÖS: