Matt LeBlanc katosi julkisuudesta ystävänsä kuoleman jälkeen

Legendaarisesta Frendit-sarjasta tunnettu näyttelijä Matt LeBlanc, 57, on aiheuttanut huolta läheistensä keskuudessa erikoisella käyttäytymisellään.

Useiden lähteiden mukaan LeBlanc on eristäytynyt ympäristöstään sen jälkeen, kun hänen pitkäaikainen ystävänsä ja sarjakollegansa Matthew Perry menehtyi. Ystävien mukaan LeBlancin käytös on muuttunut erityisen huolestuttavaksi viime kuukausina.

Matt LeBlanc ja Matthew Perry olivat läheisiä ystäviä Frendit-sarjan ulkopuolellakin. Sarjassa heidän hahmonsa, Joey Tribbiani ja Chandler Bing, olivat parhaita ystäviä ja jakoivat lukuisia ikimuistoisia hetkiä kämppiksinä. Perry menehtyi lokakuussa 2023 traagisen onnettomuuden seurauksena, jonka taustalla oli raporttien mukaan ketamiinin käyttö.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Matt LeBlanc, Matthew Perry ja David Schwimmer kuvattuna vuonna 2002.
Kuva: Shutterstock

Perryn äkillinen poismeno vain 54-vuotiaana järkytti syvästi LeBlancia, joka on sittemmin vetäytynyt julkisuudesta. Sisäpiirin mukaan läheiset ovat olleet huolissaan siitä, etteivät he ole kuulleet hänestä kuukausiin, ja hänen uskotaan tietoisesti ottaneen etäisyyttä myös Frendit-kollegoihinsa.

– Kaikkia huolestuttaa, että hän on nykyään niin erakko, etteivät he ole saaneet yhteyttä häneen pitkään aikaan, sisäpiirilähde paljastaa.

Hiljaiselo somessa ja koskettava muistokirjoitus

Matt LeBlanc on pitänyt hiljaiseloa myös sosiaalisessa mediassa. Hänen viimeisin Instagram-julkaisunsa on marraskuulta 2023, pian Matthew Perryn kuoleman jälkeen. Julkaisussaan LeBlanc jakoi koskettavan viestin sekä useita kuvia heistä kahdesta vuosien varrelta Frendit-sarjan ajoilta.

Julkaisussaan LeBlanc kirjoitti vapaasti suomennettuna:

– Matthew, raskain sydämin sanon hyvästi. Yhdessä vietetyt ajat ovat olleet elämäni parhaita hetkiä. Oli kunnia jakaa lava kanssasi ja kutsua sinua ystäväksi. Aion aina hymyillä sinua ajatellessani enkä unohda sinua koskaan.

Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Julkaisu kosketti monia LeBlancin seuraajia ja sai aikaan valtavan määrän reaktioita ja viestejä.

Huoli kasvaa

LeBlancin eristäytyminen on saanut monet hänen ystävänsä ja yhteistyökumppaninsa huolestumaan, eikä hänen julkisesta paluustaan ole vielä merkkejä. Vaikka suru ystävän menetyksestä on ymmärrettävää, läheiset toivovat, että LeBlanc löytää pian keinon palata takaisin normaaliin elämäänsä ja ottaa yhteyttä rakkaisiinsa.

LeBlancille, joka on valloittanut katsojien sydämet niin Joeyn hahmossa kuin muissakin rooleissaan, toivotaan nyt voimia ja tukea vaikeiden aikojen keskellä.

 

Lue lisää aiheesta...