Maria Veitola rehellisenä rajun vuoden vaikeuksista

Maria Veitola antaa vertaistukea muille samassa tilanteessa oleville.

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista mielenterveysviikkoa, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta mielenterveysongelmista ja rohkaista ihmisiä hakemaan apua. Toimittaja ja juontaja Maria Veitola avasi omia kokemuksiaan mielenterveysongelmista ja terveydenhuollon tilanteesta Instagram-tilillään. Veitola kertoo avoimesti, kuinka alkuvuoden raskaat kokemukset ajoivat hänet henkisesti uuvuttavaan tilanteeseen.

Veitola kertoo mielenterveytensä romahtaneen traumaattisen työkokemuksen vuoksi.

– Sain työelämässä pahasti siipeeni. Kokemus oli traumaattinen ja siihen sisältyi monenlaista väkivaltaa. Silti yllätyin itsekin, kuinka huonoon kuntoon menin. Minullahan on hyvät mielenterveystaidot. Mutta ei se sitä katso. Tarpeeksi kova lyönti pääsee kyllä läpi hyvänkin suojauksen, Veitola kirjoittaa.

Hän kuvailee, ettei nähnyt kuukausiin ”valoa tunnelin päässä”, mutta tilanne on nyt muuttunut.
– Nyt voin hyvin. Paremmin kuin pitkiin aikoihin. Pääsin jaloilleni, koska sain tukea ja ammattiapua. Ilman niitä kirjoittaisin tuskin nyt tätä.

Juttu jatkuu upotuksen jälkee. Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Huoli mielenterveyspalveluista

Veitola nosti kirjoituksessaan esiin myös Suomen mielenterveyspalveluiden huonon tilanteen ja huolensa hallituksen suunnittelemista leikkauksista.

– Olen onnellisessa asemassa, sillä tällä hetkellä yhä harvempi saa apua. Monet kertovat karuja tarinoita siitä, miten hoitoa ei ole saanut edes itsemurhayrityksen jälkeen.

Veitola nosti esiin, että hallituksen suunnittelemat leikkaukset kohdistuvat myös mielenterveysjärjestöihin, jotka monille ovat viimeinen toivon kipinä.

– Kolmelta mielenterveysjärjestöltä: Mielenterveyden keskusliitolta, Mieli ry:ltä ja FinFamilta leikataan tämänhetkisten tietojen mukaan yli 800 000 euroa: toimintoja on supistettava. En käsitä tätä, Veitola summaa.

”Älä menetä toivoasi”

Vaikka Veitola on käynyt läpi raskaan jakson elämässään, hän korostaa toivon merkitystä.

– En hukannut uskoa parempaan tulevaisuuteen: parantumiseen, terveyteen ja ammatillisiinkin haaveisiin. Vaikka nyt näyttäisi vaikealta, älä sinäkään menetä toivoasi.

Veitolan väkevä kirjoitus herätti runsasta keskustelua.

– Suomen päättäjien pitäisi herätä huomaamaan mikä pommi odottaa tulevaisuudessa jos jätämme nuoret heitteille. Heistä kasvaa vihainen ja katkera kansa, eräs seuraaja summaa.

– Järjestöiltä, jotka kannattelevat niin ennaltaehkäisevästi kuin korjaavasti valtavia mielenterveyden haasteita kohtaavia massoja, viedään toiminnan edellytyksiä pois. Myös MLL joutuu leikkurin alle. Lasten ja nuorten puhelin sekä Nuorten tukilinja tulevat menettämään valtion tukea ja jos mitään ei keksitä, yhä pienempi osa meille soittavista lapsista ja nuorista jää ilman apua. Suututtaa, toinen kirjoittaa.

– Mielenterveystyö tarvitsisi lisää resursseja, eikä leikkauksia. On todella ikävää, että sitä ei nähdä tärkeänä asiana tässä ”hyvinvointi yhteiskunnassa”, kolmas sanoo.

Jos sinä tai läheisesi kärsitte mielenterveysongelmista tai itsetuhoisista ajatuksista, apua on saatavilla useista tukipalveluista. Apua saa esimerkiksi Mieli ry:n kriisipuhelimesta sekä monilta paikallisilta ja valtakunnallisilta järjestöiltä.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...