Maria Veitola avautuu isosta muutoksesta elämässä: ”Mut totuus on…”

Vuosikausia kesänsä kaupungin sykkeessä viettänyt Maria Veitola kertoo tehneensä ison muutoksen ja huomanneensa sen vaikutukset hyvin nopeasti.

Alkuvuodesta avoimesti uupumuksestaan puhunut Maria Veitola on tarkoituksella viettänyt verkkaisempaa elämää viime kuukausien aikana.

Hän kertoi keväällä tunteneensa ”seinän tulleen vastaan” niin pahasti, että päätti jättäytyä sivuun työelämästä määrittelemättömän mittaiseksi ajaksi.

Nyt tuoreessa Instagram-tilillään jakamassaan julkaisussa hän kertoo, miten on viettänyt kesää yhdessä perheensä kanssa viime viikkojen aikana. Pitkän kirjoituksen ohella hän julkaisi tunnelmallisen kuvasarjan, jossa esittelee viime päivien aktiviteetteja.

Koska Veitolan perheellä ei ole omaa mökkiä, oli kutsu veljen mökille heille harvinaista herkkua.

”En oo toki niistä kokonaan luopunut”

Heti alkuun Veitola myöntää, ettei häntä ole liki pariin kymmeneen vuoteen juuri mökkeily kiinnostanut, sillä kesäisin hänelle mieluisampia olivat kaupungin urbaani syke, puistoissa oleskelu sekä klubeilla käyminen.

Maria Veitola
Kuva: All Over Press / Matti Matikainen

Nyt hänessä on kuitenkin tapahtunut selvä muutos.

– En oo toki niistä kokonaan luopunut, mut totuus on että mun hermosto ja sielu kaipaa nykyään enemmän luonnossa oleilua voidakseen hyvin… Mietinkin, pitäisikö alkaa telttailemaan ja retkeilemään, hän pohtii.

Paluu kotiseudulle

Tästä johtuen mökkeily Pielisen rannalla Pohjois-Karjalassa onkin saanut Veitolan rentoutumaan erityisellä tavalla. Hän kertoo kirjoituksessa syntyneensä Pohjois-Karjalassa ja eläneensä siellä 9-vuotiaaksi saakka turvallista lapsuutta.

– Aina harvoin kun nykyään ehdin ja pääsen sinne suuntaan, tuntuu siltä kuin käärittäisiin lämpimään peittoon, hän sanoittaa tuntemuksiaan.

Kuvasarjassa hän esittelee mökillä vietetyn ajan antimia sekä tekemisiä, joihin lukeutuu niin suppailua, soutelua, ristikoiden tekemistä, mustikoiden poimimista sekä saunomista joka ilta.

– Parasta ja niin palauttavaa. Mäntymetsä ja järvivesi on parhaat lääkkeet kaikkeen, väitän, hän päättää viestinsä.

Lue myös:

Totta joka sana. Kyllä Suomen kesä ja luonnossa oleskelu tekevät hyvää kenelle tahansa meistä – vai mitä mieltä olet?

Kerro oma mielipiteesi asiaan Facebookin kommenttiosiossa!