Monilahjakas taiteilija Manuela Bosco on avasi sydäntään äitiydestä.
Taiteilija Manuela Bosco jakoi koskettavan Instagram-postauksen koskien äitiyttä.
Lue myös:
Suurperheen äitiys on tuonut hänen elämäänsä upeaa intensiteettiä, ja hän kertoo jakavansa aikansa neljän upean sielun ja muusikkomiehensä Tuure Kilpeläisen kahden vanhimman tyttären kesken.
– Olla äiti. Olla suurperheen äiti. Heräsin tähän eilen. Mieheni on ollut poissa kotoa muutaman päivän ja meininki on ollut todella, todella intensiivistä, Bosco kertoo.
Postauksessa Bosco kertoo myös, kuinka hänestä tuli suurperheen äiti, vaikka se ei ollutkaan alun perin suunnitelmissa.
– En koskaan ajatellut että musta tulisi suuerperheen äiti. En, ennen kuin näin Angelinan Jolien adoptoivan lapsia liukuhihnalta. Tunnistin jotain sisälläni. Olin aina ajatellut että adoptoisin. Jolie liittyi ehkä siihen että ajattelin työn ja äitiyden olevan mahdollista. Myös taiteilijalle, Bosco pohtii.
Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.
”Paljon samaa”
Bosco on tasapainotellut äitiyden ja taiteilijuuden välillä koko uransa ajan. Vaikka hän on ollut päätoiminen taiteilija, hän on myös ollut läsnä lastensa elämässä ja miehensä kahden vanhimman tyttären tukena.
Bosco näkee yhtäläisyyksiä taiteilijuuden ja äitiyden välillä.
– Taiteilijuus. Monilapsisen perheen äitinä oleminen. Niissä on paljon samaa. Kuten se, että on oltava koko ajan auki. Valmis oppimaan. Valmis tiedostamaan omat ohjelmoinnit ja asenteet. Tavat. Sydän verillä kuunneltava. Suojeltava. Yritettävä etsiä mahdollisimman hyvä ratkaisu. Kuultava, todella kuultava. Itseä. Jotta kuulisi Itseä toisessa. Tunnistettava pyhyys kaikessa. Silloinkin ja etenkin silloin kun tuntuu ettei enää pysty. Ei pysty mitenkään. Eikä osaa, Bosco kirjoittaa.
Postauksessaan Bosco puhuu myös siitä, miten elämä on täynnä monenlaisia tunteita ja vaiheita, mutta kaiken keskellä on omistautuminen itseään suuremmalle voimalle. Hän puhuu äitiyden ja taiteen yhteisestä tehtävästä, joka vaatii omistautumista ja palvelemista suuremman tarkoituksen nimissä.
– Elämä on hurjaa. Villiä. Ihanaa. Aivan kamalaa. Kuluttavaa. Rauhoittavaa. Euforista. Välillä niin epätoivoisen surullista ja haastavaa. Kunnes taas, luovutan, antaudun – ja asiat muuttuvat kuin itsestään. Onni – tässä.
Bosco haluaa jakaa tämän viestin kaikille niille, jotka pyrkivät yhdistämään hengellisen palvelutyön ja elämän eri osa-alueet. Hän korostaa, että tällä polulla ei ole oikotietä, vaan jokainen löytää oman, ainutlaatuisen polkunsa.
Manuela Bosco avaa sydämensä äitiyden ja taiteen yhdistelmälle inspiroivalla tavalla. Hänen tarinansa muistuttaa meitä siitä, että elämässä on monta ulottuvuutta ja että omistautuminen suuremmalle tarkoitukselle voi ohjata meitä niin äitiyden kuin taiteenkin matkalla.
