Maisa Torppa hakee avioeroa

Tosi-televisiosta tutuksi tullut mediapersoona Maisa Torppa hakee avioeroa miehestään.

Suomalaisille televisiosta ja kohuotsikoista tunnetuksi tullut mediapersoona Maisa Torppa eroaa. Torppa on hakenut yksin avioeroa Mikko-puolisostaan syyskuun lopussa.

Pariskunta meni naimisiin vuonna 2020 vain muutamaa kuukautta sen jälkeen, kun toivat suhteen julkisuuteen. Heidän ensimmäinen yhteinen lapsensa syntyi vuotta myöhemmin vuonna 2021.

Perui aiemman erohakemuksen

Samana vuonna pari koki myös kriisin, jonka aikana he hakivat avioeroa, mutta peruivat hakemuksen hyvin nopeasti. Tuolloin Torppa kertoi vaipuneensa niin syvään epätoivoon, että oli pyytänyt Mikko-puolisoa täyttämään ja viemään avioeropaperit yhdessä.

– Ajattelin syvässä epätoivoissa, että meidän on pakko erota jotta tämä kiusaaminen loppuu.

– Järkiini tullessani haettiin se paperi jo parin tunnin päästä pois. Hävettää oma käytös aivan suunnattomasti, hän kirjoitti tuolloin.

Maisa Torppa hakee avioeroa.
Kuva: All Over Press

Torpalla on parin yhteisen lapsen lisäksi yksi vanhempi lapsi aiemmasta avioliitosta.

Torppa kommentoi avioeroa vain hyvin lyhyesti Ilta-Sanomille ja sanoo, että elää nykyisin niin yksityistä elämää kuin voi.

– Kaikki on hyvin. Olen useamman vuoden elänyt niin yksityistä elämää kuin vain voin. En esimerkiksi jaa sosiaalisessa mediassa juuri mitään arjestani, hän toteaa lehdelle lyhyesti.

Torppa on jättänyt yksin avioerohakemuksen Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen 27. syyskuuta.

Ennen nykyistä avioliittoaan Torppa oli kihloissa ralliautoilija Jari-Matti Latvalan kanssa.

Exit mobile version