Lenita Airistolta raju väite – Spede Pasanen yritti raiskata: ”Äärimmäisen vastenmielistä”

85-vuotias viihteen monitoiminainen Lenita Airisto kertoo tuoreessa kirjassa elämästään ja esittää kovan väitteen Spede Pasasta kohtaan.

Lenita Airiston tuore kirja Noitanaisen ilosanoma ilmestyi virallisesti maanantaina. Teoksessa Airisto käy läpi elämäänsä ja paljastaa samalla myös kipeän muiston sekä kovan väitteen 1990-luvun alulta.

Hän nostaa esiin seksuaalisen väkivallan, jota joutui tuolloin kokemaan ja nimeää nyt ensimmäistä kertaa myös tekijän. Airisto on jo aiemmin haastatteluissa kertonut joutuneensa kokemaan raiskausyrityksiä kahdesti kahden eri miehen taholta.

Wikimedia Commons / Lenita Airisto vuonna 1976

Spede kävi päälle

Kirjassa Airisto kertoo pyytäneensä vuonna 1991 Spede Pasasta vieraaksi 7. hetki -ohjelmaan. Vierailua varten käytiin taustakeskutelu, joka järjestettiin Speden työhuoneella.

Airiston mukaan noin kolme varttia kestäneessä keskustelussa käytiin läpi kaikki tarpeellinen seuraavan päivän lähetystä varten, mutta juuri kun hän alkoi tehdä lähtöä, tapahtui jotain odottamatonta.

– Salamannopeasti Spede hyökkäsi päälleni, kaatoi minut sohvalle ja tunsin, miten hänen kielensä tunkeutui suuhuni. Tämä oli paitsi äärimmäisen vastenmielistä, myös odottamatonta.

Airisto kuvailee olleensa jumissa Speden alla, eikä kyennyt huutamaan apua tämän suutelun takia. Hän piti selvänä sitä, mihin tilanne oli etenemässä. Sitten hän keräsi kaikki voimansa ja potkaisi päällään maannutta miestä.

– Potkuni voimasta Spede joutui muuttamaan asentoaan päälläni ja pääsin pudottautumaan nopeasti lattialle ja juoksemaan ulko-ovelle ja talon rappukäytävään. Spede nilkutti vessaan, Airisto kuvailee arkaan paikkaan osuneen potkunsa seuraamuksia.

Kuva: All Over Press

”Saatanan paskiainen”

Speden tultua ulos vessasta hetkeä myöhemmin Airisto antoi tämän kuulla kunniansa. Näin hän kuvailee tilannetta kirjassa:

– Komensin hänet rappuun ja sanoin niin hillitysti kuin pystyin: ”Saatanan paskiainen, mitä sä idiootti luulit tekeväs! Huomenna on Crea Videossa -nauhoitus, jos et ole ajoissa paikalla pistän ilmoituksen Hesariin, jossa kerron, että yritit raiskata minut. Mutta etpäs kusipää onnistunut!”

Ohjelman nauhoitukset suoritettiin seuraavana päivänä ilman ongelmia, mutta tunnelma oli jäätävä, eikä Airisto tuon jälkeen enää tavannut Spedeä kahden.

Lenita Airisto kuvattuna vuonna 1961 / Wikimedia Commons

Herätti paljon kysymyksiä

Asian nostaminen esiin nyt 30 vuotta tapahtuneen jälkeen ja Speden nimeäminen ovat herättäneet paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa sekä kommenttipalstoilla.

Airisto kertoo nyt itse Iltalehden haastattelussa, että hänen mielestään tärkeintä on saada ihmiset tilille teoistaan. Aika 1990-luvulla oli kuitenkin toisenlainen kuin nyt.

– Mikään ei muutu, jos ihmisiä ei panna tilille. Ja tässä pääpointti on, mitä Spede yritti tehdä minulle. Raiskausyritykset eivät lopu, jos niistä ei kerrota nimillä, hän toteaa haastattelussa.

Hänen mukaansa syyllisiä on suojeltu vastaavissa tapauksissa jo pitkään ja syyttömiä taas vedetty esiin. Varsinkin viime vuosituhannella asenteet olivat vielä hyvin toisenlaisia kuin nyt.

– Raiskatuilta naisilta on kysytty, mitä sinulla oli päällä, mihin aikaan tämä tapahtui, flirttailitko ja niin edelleen. Ikään kuin raiskaus olisi naisen vika!