Legendaarinen Syksyn sävel -voittaja Bengt Huhta on kuollut – muistetaan villeistä tempauksista uransa alkuvuosina

Arvostettu laulaja ja säveltäjä Bengt Huhta on kuollut 69-vuotiaana, kertoo Keski-Pohjanmaa -lehti.

Huhta menehtyi keskiviikkona lyhyen sairauden uuvuttamana.

Laulaja Bengt Huhta teki historiaa, kun hän voitti ensimmäisen Syksyn sävel -kilpailun ollessaan vain 18-vuotias.

Huhta kruunattiin voittajaksi hänen esitettyään Aarno Ranisen säveltämä Näin on -kappale vuonna 1968.

Taitelijanimellä Kristian tunnettu Huhta tuli tuon jälkeen tunnetuksi siitä, että mies aiheutti monenlaisia kohuja ja tempauksia kiihdyttääkseen levymyyntiään. Hän jopa lavasti oman itsemurhansa kertaalleen.

Huhta lopetti taitelijanimen käytön ja vetäytyi suuremmilta lavoilta 1970-luvulla, mutta jatkoi keikkailua pienimuotoisesti aina kuolemaansa saakka.

Hän toimi Kokkolan Öjan koulun rehtorina vuosina 1990-2015. K-P:n mukaan Huhta menehtyi keskiviikkona 23.1 lyhyen sairauden uuvuttamana.

Lepää rauhassa, Bengt ”Kristian” Huhta.