Kuvat: Heide Pinkall / Shutterstock.com

Lähipiiristä synkkä paljastus kuningas Charlesin tilanteesta – hovi käynnistänyt jo hautajaisvalmistelut

Huolimatta viestinnästä, jonka mukaan kuningas Charles ”on toipumassa” useat hoviasiantuntijat uskovat todellisuuden olevan toisenlainen.

Lähteiden mukaan Charles on edelleen ”hyvin sairas” ja palatsi on kaikessa hiljaisuudessa tehnyt suunnitelmia hautajaisille, jotka sopivat kuninkaan arvolle.

Operaatio Menai Bridge -koodinimellä tunnettu suunnitelma kuninkaan kuoleman varalle on jo käynnissä, sillä kaikki ymmärtävät 75-vuotiaan kuninkaan tilanteeseen liittyvät riskit.

Kun kuningatar Elisabet astui valtaan vuonna 1952, käynnisti hovi taustalla jo valmistelut salaisen Operaatio London Bridgen osalta.

Koodinimellä tunnetun operaation oli tarkoitus käynnistyä heti kuningattaren kuoleman jälkeen ja siinä oli jo valmiiksi eritelty kaikki yksityiskohdat siitä, kuinka kuolemasta tiedotetaan, miten suruaika pidetään, hautajaisten järjestelyt sekä hänen seuraajansa – kuningas Charlesin – kruunaaminen kuninkaaksi.

Kuningattaren kuoleman jälkeen vuonna 2022 entinen Walesin prinssi, joka odotti yli 70 vuotta ennen kuin pääsi astumaan valtaan, nousi lopulta kuninkaaksi ollen samalla Britannian historian vanhin kruunattu kuningas.

Kuningas Charles ei kuitenkaan saanut nauttia uudesta roolistaan ongelmitta kovin pitkään.

Alle vuotta kruunajaisten jälkeen alkuvuodesta 2024 Charlesille suoritettiin ”korjaava toimenpide” hoitona eturauhasen liikakasvuun.

Helmikuussa – kuukautta operaation jälkeen – palatsi jakoi tiedon, joka shokeerasi monia. Kuningas Charlesilta oli löydetty syöpä.

– Haluaisin osoittaa sydämelliset kiitokset niistä kaikista tukea osoittavista viesteistä sekä toivotuksista… Kuten kaikki syövän kokeneet tietävät, tällaiset ystävälliset ajatukset ovat paras tuen ja rohkaisun muoto, kuningas Charles lausui helmikuun alussa julkaistussa tiedotteessa.

– On yhtä hienoa kuulla, kuinka oman diagnoosini jakaminen on auttanut tuomaan lisää tietoisuutta sekä ymmärrystä monille organisaatioille, jotka tukevat syöpäpotilaita ja heidän perheitään Iso-Britanniassa ja maailmalla. Minun elinikäinen ihailuni heidän väsymätöntä hoivaa ja omistautumistaan kohtaan on vain kasvanut oman henkilökohtaisen kokemukseni myötä.

William ottanut lisää roolia

Kun kuningas Charles sai hoitoa salassa pidettyyn syöpäänsä, hänen vanhin poikansa prinssi William otti harteilleen enemmän kuninkaallisia velvollisuuksia. Samaan aikaan hänellä oli kuitenkin käynnissä toinen kamppailu vaimonsa tukena, sillä myös prinsessa Catherinella – eli Kate Middletonilla – diagnosoitiin syöpä maaliskuussa 2024.

– William on ottanut isomman roolin ja Charles on turvautunut häneen entistä enemmän päätösten tekemisessä, eräs hovia lähellä oleva lähde kuvaili tilannetta.

Kuningas Charles on hiljattain tehnyt paluuta takaisin julkisiin tehtäviinsä, mutta nyt lähteet paljastavat, että se on vaatinut paljon työtä sekä kamppailua.

– Hän tekee julkisia esiintymisiä, mutta ne ovat vain hyvin lyhyitä rykäyksiä, eräs lähde kommentoi.

– Useimmiten hänet kuljetetaan paikalle helikopterilla ja sitten välittömästi pois paikalta tilaisuuden päätyttyä. Jokaisen tilaisuuden jälkeen hän tarvitsee paljon lepoa.

The King reads the speech written by His Majesty’s government at the State Opening of Parliament: the formal start of…

Posted by The Royal Family on Wednesday, July 17, 2024

”Voi huonommin, kuin ihmisten annetaan ymmärtää”

Lähipiiriin lukeutuvan lähteen mukaan ”niin ikävältä kuin se tuntuukin” niin myös mahdolliset suunnitelmat kuningas Charlesin hautajaisten osalta ovat nyt kiireisempiä kuin koskaan hänen terveytensä heikentyessä.

Daily Beast on saanut vahvistuksen lähteilleen ja kertoo nyt, että palatsin ylle on kokoontunut synkkä tunnelma ja jopa läheisimmät ystävät kokevat vaikeaksi yrittää olla optimistisina tilanteen suhteen.

– Tietenkin hän on päättäväinen sen suhteen, että peittoaa sen (syövän) ja he tekevät kaikkensa sen takia, läheiset ystävät kertovat.

– Kaikki pysyvät optimistisina, mutta hän voi todella huonosti. Huonommin, kuin mitä ihmisten annetaan ymmärtää.

Kuva: Heide Pinkall / Shutterstock.com

Operaatio Menai Bridge

Myös kuninkaan varalle on tehty hyvin samanlainen suunnitelma, kuin kuningatar Elisabetin kuolemaan jälkeen nähtiin. Charlesin kuolemaan liittyvän operaation koodinimi on Operaatio Menai Bridge, jota lehden mukaan ”päivitetään nyt säännöllisesti” tilanteen takia.

Kaikilla kuninkaallisen perheen jäsenillä on omat koodinimet, joita käytetään heidän kuolemansa yhteydessä mahdollisimman selkeän ja helpon vallan vaihdon takaamiseksi.

🚁 Today, at the Army Aviation Centre in Middle Wallop, The King officially handed over the role of Colonel-in-Chief of…

Posted by The Royal Family on Monday, May 13, 2024

Kuninkaan ”Operation Menai Bridge” – nimitys on viittaus Charlesin aiempaan rooliin Walesin prinssinä. Menai Bridge on silta, joka yhdistää Angleseyn saaren Walesin mantereeseen.

The Independent -lehden mukaan koodinimet otettiin aikoinaan käyttöön siksi, etteivät palatsin puhelinoperaattorit saisi vahingossa tietää tai kykenisi levittämään uutisia kuninkaallisten kuolemasta ennen kuin virallisia ilmoituksia asiasta oli kyetty tekemään.

Mitä kuninkaan kuoltua tapahtuu?

Kuningas Charlesin mahdollisen kuoleman jälkeen hänen poikansa prinssi William nousee valtaan ja hänen vaimostaan tulee kuningatarpuoliso.

Virallisen tiedotteen jälkeen uusi kuningas pitää puheen koko valtakunnalle, aivan kuten Charles teki oman äitinsä kuoltua.

Edesmennyt kuningas lepää sitten Westminsterin palatsissa suruajan, jonka jälkeen hänen lopullinen hautapaikkansa tulee todennäköisesti olemaan kuninkaallinen holvi kuningas Yrjö VI muistokappelissa Windsorin linnassa.

Lopulta sen ajan koittaessa kuninkaallinen perhe ja palatsi ovat täysin valmiita hautajaisiin, jotka ovat kuninkaan arvolle sopivat.

– Palatsi luo nyt mielikuvaa siitä, että Charles on toipumassa, mutta hän on edelleen hyvin sairas, eräs lähipiiristä kertoi In Touch -sivustolle elokuussa 2024.

– Viranomaiset tekevät kaikkensa varmistaakseen, että kuninkaan hautajaiset tulevat olemaan hänen toiveidensa sekä odotustensa mukaiset ja seuraavat tarkasti virallista protokollaa.

Kuninkaan terveydentilasta on vaikea sanoa mitään varmempia asioita ennen kuin hovi siitä haluaa tiedottaa. Toivotaan kuitenkin yhdessä, että Charles todella voi paremmin, vaikka lähipiirin ja ystävien sanat kertovatkin jostain aivan muusta.