K&T: Johanna Pakonen, 47, rehellisenä – koko elämä romahti eron takia

Laulaja ja tangokuninigatar Johanna Pakonen on kääntänyt elämässään uuden lehden pakon sanelemana.

Hän puhuu asiasta avoimesti nyt Kauneus & Terveys -lehden haastattelussa.

Vuoden 2002 tangokuningatar Johanna Pakonen, 47, on käynyt viimeisen vuoden aikana läpi isoja muutoksia elämässään.

Farmi Suomi -ohjelmassakin kisaajana tällä kaudella nähty laulaja ja radiojuontaja kertoo Kauneus & Terveys -lehdelle aloittaneensa uuden elämän tyttärensä kanssa Oulussa.

Tangokuningatar asui aiemmin opintojen ja parisuhteen takia Etelä-Pohjanmaalla. Epävarma ja vaikea parisuhde päättyi kuitenkin lopulta eroon, joka musersi hänet täysin.

Kuva: All Over Press / Timo Korhonen

Pakonen tapasi ex-puolisonsa vuonna 2019 ja pari kihlautui vuonna 2020. Yhteenmuuttaessa vuonna 2021 hän vielä uskoi kyseessä olevansa elämänsä rakkaus.

– Olin aivan palasina. Tarvitsin apua totaalisen romahduksen jälkeen, jotta voisin päästä eteenpäin, hän kuvailee tuntemuksiaan lehdelle eron jälkeen.

Hän sanoo ystävien tuen auttaneen vaikeimman vaiheen yli ja surun hiljalleen jo väistyneen. Eron myötä hän palasi musertuneena Ouluun yhdessä tyttärensä kanssa.

Pakonen kuvailee lehdelle nyt vaikeiden vuosien jälkeen ”olevansa vihdoin vapaa”.

Onnettomuus piinaa yhä

Laulaja ja radiojuontaja koki loppuvuodesta karmivan tilanteen liikenteessä, joka herätti hänet miettimään asioita elämässä uudella tavalla.

Hän oli ajamassa Rovaniemellä ennen vuodenvaihdetta, kun rekka ajoi hänen peräänsä Pakosen pysäytettyä autonsa antaakseen tietä suojatietä ylittävälle kävelijälle.

Pakonen on puhunut onnettomuuden jälkeen sen aiheuttamista vaivoista avoimesti haastatteluissa ja omissa julkaisuissaan sosiaalisessa mediassa.

– Taas huono yö takana. Päätä, niskaa ja kallonpohjaa särkee niin vietävästi. Täytyy sanoa, että todella kauan kestää toipua peräänajokolarista, ja nämä kivut ovat kyllä välillä sietämättömiä. Huimauskohtauksista, pahoinvoinnista ja muistihäiriöistä puhumattakaan, hän kirjoitti alkuvuodesta jakamassaan julkaisussa.