Kotiliesi: Eppu Salminen, 58, ja Kaisa Kuikkaniemi, 46, odottavat kuudetta lasta

Eppu Salminen ja Kaisa Kuikkaniemi paljastavat Kotilieden haastattelussa odottavansa jälleen perheenlisäystä. Heille on syntymässä syyskuussa parin kuudes lapsi.

58-vuotias näyttelijä Eppu Salminen ja hänen puolisonsa käsikirjoittaja Kaisa Kuikkaniemi, 46, odottavat kuudetta yhteistä lastaan.

Pariskunta paljasti yllättävän ilouutisen Kotiliesi -lehden haastattelussa. Pariskunnan kuudennen lapsen laskettu aika on syyskuun lopussa.

– Kuusi lasta onnistuu kyllä, aika ja kädet vielä riittävät. Tämä on tosi iloinen asia meille, mutta tähän varmaan täytyy lopettaa, Salminen pohtii lehdelle.

Ulkomailla asuminen mahdollisti suurperheen

Salminen ja Kuikkaniemi asuvat tällä hetkellä perheensä kanssa Korsikalla, jossa he ovat viihtyneet muutaman vuoden. Välissä on asuttu myös Suomessa.

– Iso perhe on Korsikalla ihastelun aihe. Suomessa ehkä enemmän päivitellään, onpa kauheata, miten jaksatte, Salminen kuvailee Kotiliedelle.

Pari uskoo, että juuri ulkomailla asuminen on mahdollistanut suuren perheen hankkimisen. Suomessa he olisivat olleet enemmän kiinni töissä.

20151206, Helsinki. Tasavallan Presidentin Itsenäisyyspäivän Juhlavastaanotto. Eppu Salminen & Kaisa Kuikkaniemi All Over Press

Heillä on entuudestaan viisi yhteistä lasta: Kerttu, 12, Kasper, 10, Ukko, 8, Veikko, 5, ja Tyyne, 3.

Tämän lisäksi Salmisella on aiemmista liitoistaan kaksi aikuista lasta: Roope ja Santtu Salminen. Lapsi haaveet otettiin suhteessa puheeksi jo aikaisessa vaiheessa, sillä Kuikkaniemelle oli selvää, että hän halusi saada lapsia.

– Vanhimmat lapseni ovat hyviä tyyppejä ja pidän ylipäätään paljon lapsista. Ja tässä sitä ollaan, Salminen kuvailee.

Tällä hetkellä perhe viettää kesää Suomessa Tampereella, mutta syksyllä edessä siintää jälleen paluu Korsikalle. Ainakin vuodeksi.

Salminen on tullut suomalaisille tutuksi näyttelijänä ja juontajana lukuisista kotimaisista elokuvista sekä tv-ohjelmista.

Kuikkaniemi puolestaan on tehnyt uraa näyttelijänä sekä käsikirjoittajana muun muassa Syke ja Uusi päivä -sarjoissa. Tämän lisäksi hän on kirjoittanut Haluun olla Nylon sekä Kaikki huutaa Dingo -kuunnelmat ja Dingo-musikaalin.

Lähetetään yhdessä onnittelut koko perheelle ja toivotetaan pelkkää hyvää raskauden loppumetreille!