Kiti Kokkosen ainutlaatuinen perhehetki

Kiti Kokkonen jakoi suloisen kuvan perheen uusista tulokkaista.

Näyttelijä Kiti Kokkonen ilahdutti seuraajiaan jakamalla suloisia perheuutisia Instagramissa. Hän ja hänen muusikkopuolisonsa Olavi Tikka ovat ottaneet kotiinsa kaksi rescue-kissaa, Liljan ja Aimon, jotka muuttivat pariskunnan luo alkuvuodesta.

Kokkonen on julkaissut kissoista runsaasti kuvia ja videoita, joissa näkyy, kuinka nämä harmaa-mustaraidalliset veijarit ovat alkaneet asettua taloksi.

Kissat ovat olleet perheessä vasta alle kuukauden, mutta ovat jo tehneet lähtemättömän vaikutuksen uusiin omistajiinsa.

Kuten monet rescue-kissat, myös Lilja ja Aimo tarvitsevat aikaa tottuakseen uuteen ympäristöönsä. Kokkonen on kertonut seuraajilleen, että etenkin Lilja on ollut aluksi hieman varautunut, kun taas Aimo on rohkaistunut nopeammin.

– Aimo tulee jo syliin. Liljan kanssa ootellaan rauhassa hälle sopivaa hetkeä, Kokkonen kirjoitti viikko sitten.

Nyt Kokkonen on jakanut seuraajilleen sydäntä lämmittävän Instagram-päivityksen, jossa hän kertoi, että myös Lilja oli vihdoin uskaltautunut hakemaan läheisyyttä.

– Lilja nukkui viime yönä ensimmäistä kertaa mun vieressä ja tänään sain ottaa Liljan ensimmäistä kertaa kunnolla syliin. EN KESTÄ TÄTÄ ONNEA, Kokkonen kirjoitti innoissaan.

Julkaisun yhteydessä hän jakoi kuvan, jossa Lilja ja Aimo nukkuvat vierekkäin – näky, joka varmasti sulatti monen kissaystävän sydämen.

Kokkosen seuraajat ihastuivat suloiseen kuvaan.

– Kärsivällisyys ja rakkaus palkitaan, eräs seuraaja hehkutti.

– Mahtavaa. Iso harppaus näin lyhyessä ajassa. He tietävät tulleensa kotiin, toinen kirjoitti sydänemojien kera.

– Voi miten ihanaa. Teillä on win-win -tilanne, ku he tuovat sulle onnea ja sinä heille onnea, kolmas summasi.

Mini-kissan muisto elää yhä

Kokkonen on kertonut aiemmin julkisuudessa rakkaasta Mini-kissastaan, joka menehtyi vuonna 2022. Hän puhui lemmikistään kauniisti Apu-lehden haastattelussa ja kertoi, kuinka tärkeä Mini oli hänen perheelleen.

– Liikutun yleensä kyyneliin, kun puhun edesmenneestä Mini-kissastamme. Mini oli elämäni kissa ja toi paljon rakkautta perheeseemme. Häntä ei voi korvata, Kokkonen kertoi tuolloin.

Vaikka Miniä ei voi koskaan korvata, näyttää siltä, että Lilja ja Aimo ovat tuoneet Kokkosen elämään uutta iloa ja rakkautta.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...