Kirsi Alm-Siira julkaisi suosikkikuvansa – muistatko tämän hurjan tilanteen?

Uutisankkuri Kirsi Alm-Siira on käynyt jälleen kuva-arkistoaan läpi.

Suomalaisten suosikkiuutisankkuri Kirsi Alm-Siira on seurattu henkilö myös sosiaalisessa mediassa. Hän päivittää kuulumisiaan muun muassa Instagram-tilillään.

Tällä kertaa Alm-Siira on palannut kuva-arkistojensa kätköihin. Hän jakoi vanhan kuvan 29. huhtikuuta kansainvälisenä tanssin päivänä.

– Taas on aika kaivaa suosikkikuvani esiin. Hyvää kansainvälistä tanssin päivää, hän toivotti.

Kuva on vuodelta 2017 Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kymmenenneltä tuotantokaudelta pysäytetty kuva.

Otoksessa Alm-Siira rötköttää räsynuken lailla velttona polvillaan tanssilattialla, kun hänen tanssinopettajansa Marko Keränen ja juontaja Mikko Leppilampi kannattelevat häntä käsistä.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Vaikka tilanne näytti toki hurjalta, Alm-Siira vaikuttaa suhtautuvan siihen jo huumorilla. Myös samalle kaudelle osallistunut näyttelijä Anna-Maija Tuokko on kommentoinut kuvaa.

– Ja kyllä meillä oli hauskaa, hän kirjoittaa huutomerkkien kanssa.

Tuokko voitti kilpailun. Alm-Siira sijoittui toiseksi.

Alm-Siira on jakanut saman kuvan ennenkin. Muun muassa vuonna 2021.

Alm-Siira kertoi helmikuussa Seura-lehden haastattelussa, että hän on muuttanut Antti-rakkaansa kanssa yhteen.

Seuran mukaan Antti muutti vuoden vaihteessa samaan osoitteeseen Alm-Siiran kotiin, jota he ovat remontoineet yhdessä mieleisekseen.