Kerttu Rissanen puhuu vihdoin erosta Sami Uotilan kanssa – tilanne on kuten kaikki uumoilimme

Alkukesästä tuli julki uutinen, että Salatut elämät -sarjan näyttelijät Sami Uotila ja Kerttu Rissanen ovat päättäneet erota.

Nyt Kerttu on kommentoinut eroa ensimmäistä kertaa Instagram-tilillään.

Kerttu kertoo eron tapahtuneen kesäkuun lopussa ja heidän pysyneen hyvinä ystävinä. Pari muutti erilleen touko-kesäkuun vaihteessa, mutta he ovat jatkaneet yhteydenpitoa.

Heidät nähtiinkin muun muassa juhannuspäivänä Hernesaaren Löyly-ravintolassa hyväntuulisina.

– Olipahan kesä, tapahtui paljon kaikkea. Kesäkuun lopussa tehtiin Samin kanssa vaikea päätös ja erottiin hyvinä ystävinä, Kerttu kirjoittaa kuvan yhteydessä, jossa poseeraa ihastuttavassa punaisessa pepitaruudullisessa mekossa.

Hän kuvailee uuteen elämäntilanteeseen sopeutumisen olevan haikeaa, mutta on kiitollinen viidestä ja puolesta yhteisestä vuodesta.

Kesä täynnä matkustelua

Kertun kesä on ollut kiireinen ja täynnä matkustelua.

– Reissasin paljon kavereiden kanssa… Malta, Tallinna, Turku, mökki, Joensuu ja missäköhän kaikkialla muualla, hän kertoo.

Kerttu kiittää ystäviään ihanasta kesästä ja kertoo palanneensa hiljalleen arkeen ja töihin.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.