Katsojat raivoissaan Masked Singer Suomi -ohjelmalle: ”Mitä järkeä?”

Masked Singer Suomi -ohjelman viides kausi päättyi viikonloppuna jännittävään finaaliin, jossa kilpailivat Kiuas, Maajussi ja Kolibri.

kolibri
Kuva: MTV3 Pressi

Viidennen kauden voiton vei Kolibri, joka paljastui artisti Bessiksi. Ohjelman katsojat eivät olleet täysin tyytyväisiä viimeisimpään kauteen.

Monet katsojat ilmaisevat pettymyksensä sosiaalisessa mediassa, erityisesti finaalijakson aikana ilmenneistä oikeista arvauksista. Jotkut kokevat, että etsivät paljastivat kilpailijoiden henkilöllisyydet liian aikaisin, mikä vei ohjelman jännityksen.

Lisäksi faneja harmittaa, että kaikki kolme finalistia olivat ammattilaulajia, mikä teki kilpailusta liian ennalta-arvattavan.

– Vähän antiklimaattinen loppu, kun kaikki oli ammattilaulajia ja kaikki myös arvattiin, eräs summasi ajatuksiaan.

Joidenkin mielestä voittajan olisi pitänyt olla se, joka parhaiten onnistui hämäämään tuomareita, eikä pelkkä paras laulaja.

– Jos mennään sillä, että voittaja on parhaiten laulanut hahmo, niin mitä järkeä on edes ottaa osallistumaan muita julkkiksia kuin laulajia? Toinen ihmettelee ohjelman Instagram-julkaisun alla.

Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Myös Bessin voitto ja erityisesti yksi Kolibrin vihjeistä herättivät närää. Myös Bessin esiintyminen ohjelmassa ilman maskia kyseenalaistettiin.

– Bessin viimeinen vihje oli valhe, hän ei edustanut Suomea Euroviisuissa. Miten Bess sai esiintyä ilman maskia semifinaalissa?

Kaiken kaikkiaan fanit kaipaavat Masked singer -ohjelmaan vaihtelua kilpailijavalinnoissa ja toivovat, että seuraava kausi tarjoaisi yllätyksiä ja jännitystä aina finaaliin asti.