Kassantyöntekijän haaveena laulajan ura – tätä mieltä Simon Cowell oli esityksestä

Supermarketin asiakkaat jonottivat iloisesti kassalle, jossa oli töissä Mary Byrne.

Tämä keski-ikäinen perheenäiti kohteli kaikkia asiakkaita iloisesti ja kunnioittavasti. Välillä hän lauleskeli töidensä lomassa, jotta tunnelma jonossa olisi mukavan rento.

Vaikka hän oli erittäin pidetty kassatyöntekijä, haaveili hän laulajan urasta. Perheensä ja läheistensä tukemana hän uskalsi hakea X-Factor -laulukilpailuun.

Laulaminen arvostelevien tuomarien ja tuhansien katsojien edessä on jännittävää, joidenkin mielestä jopa pelottavaa. Mary Byrne otti kuitenkin haasteen vastaan ja asteli lavalle esittääkseen kappaleensa.

Kuka olisi uskonut, että Maryn kaltainen vaatimaton ihminen, pystyy tällaiseen suoritukseen laulukilpailussa?

Kuva: Youtube

Neljästä ohjelman tuomarista etenkin Simon Cowell näytti hyvinkin ennakkoluuloiselta Maryn astellessa lavalle. Mary ei kuitenkaan antanut katseiden tai ennakkoluulojen vaikuttaa hänen suoritukseensa.

Hänellä oli haave tulla laulajaksi ja tämä oli hänen tilaisuutensa toteuttaa tuo haave.

Kappalevalintana Tom Jonesin klassikko

Tuomarien kysymyksien jälkeen Marylla oli edessään kohtalonhetki. Yleisö vaikutti pitävän hänestä jo alkuhaastattelun perusteella, mutta miten kävisi tuomareiden kanssa?

Mary oli päättänyt esittää tuomareille Tom Jonesin klassikkokappaleen I have Nothing. Tällä kappaleella hän lähtisi tavoittelemaan suurta unelmaansa.

Yleisön lisäksi myös tuomarit rakastivat Marya ja hänen esitystään. Jopa kivikasvona tunnettu Simon Cowell yltyi kehumaan Marya.

Kaikki neljä tuomaria halusivat päästää Maryn jatkoon, joten hänen haaveensa ovat ison askeleen lähempänä toteutumista.

Tämän videon katsottuani muistin jälleen, kuinka tärkeitä haaveet ja tavoitteet ihmiselle ovat.

Vaikka niiden tavoitteleminen saattaa tuntua pelottavalta, ei niitä kannata koskaan unohtaa. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraava päivä tuo tullessaan.

Kannusta läheisiäsi tavoittelemaan unelmiaan ja jaa artikkeli Facebookissa.