Karu väite Madeleinen ja Chris O’Neillin kohutusta tilanteesta: ”Ei halua elää kuninkaallisena vankina”

Ruotsin kuninkaallisen perheen ympärillä on pyörinyt viime aikoina paljon spekulaatioita, jotka liittyvät prinsessa Madeleinen perheen tilanteeseen.

Nyt asiantuntija on esittänyt karun väitteen, jonka uskoo selittävän tilannetta ja torppaavan perheen suunnitelmat.

Ruotsin prinsessa Madeleine ja hänen aviomiehensä Chris O’Neill ilmoittivat jo vuonna 2023 aikovansa muuttaa maailmalla vietettyjen vuosien jälkeen yhdessä perheen lasten kanssa takaisin Tukholmaan.

Perhe on asunut Floridan osavaltiossa Yhdysvalloissa lastensa prinsessa Leonoren, prinssi Nicolaksen ja prinsessa Adriannen kanssa vuodesta 2018 lähtien.

Alunperin lasten oli tarkoitus aloittaa koulunsa jo viime syksynä muuton myötä Ruotsissa, mutta suunnitelmat kuitenkin kariutuivat erilaisista syistä.

Hovi on kiistänyt monet asian ympärillä olevat huhut, mutta etenkin parin Floridassa sijaitsevan asunnon myynti on ollut hidas ja vaikea prosessi.

Viime viikolla hovin tiedottaja Margareta Thorgren kuitenkin vahvisti Svensk Dam -lehdelle tiedon siitä, että muutto on edelleen tapahtumassa vuoden 2024 aikana.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Asiantuntijalta karu väite Chris O’Neillistä

Nyt ruotsalaisen Hänt -lehden kuninkaallisasiantuntija Herman Lindqvist kuitenkin esittää oman näkemyksensä tilanteeseen, joka poikkeaa tiedottajan lausunnosta.

Hoviasiantuntijan mielestä ilmassa on selkeitä merkkejä siitä, että muuton viivästymisen takana on todellisuudessa Madeleinen puoliso Chris O’Neill.

Prinsessa Madeleine, Chris O'Neill
Prinsessa Madeleine yhdessä aviomiehensä Chris O’Neillin kanssa. Kuva: All Over Press

Liikemiehenä tunnetun O’Neillin on vuosien varrella ollut vaikea asennoitua rooliinsa osana kuninkaallista perhettä, sillä hän on itse kotoisin niin erilaisesta maailmasta ja lähtökohdista.

– Todennäköisesti hän ei yksinkertaisesti halua elää kuninkaallisena vankina linnassa. Kaiken sen tuomien vaatimusten sekä huomion kanssa, Lindqvist toteaa lehdelle.

Julkisuus ja pieni kaupunki ahdistavat

Asiantuntija uskoo, että myös jo pelkän ”pienessä” Tukholmassa asumisen voivan tuntua O’Neillistä vaikealta ajatukselta juuri kaiken huomion ja julkisuuden takia. Floridassa pariskunta on saanut elää omassa kuplassaan ilman jatkuvaa tarkkailua ja seurantaa.

– Hänen ei tarvitse Tukholmassa kävellä ulkona kuin 300 metriä ja ihmiset tuijottavat sekä osoittelevat häntä koko ajan.

Kuva: Anna-Lena Ahlström, Kungahuset.se

Hoviasiantuntija epäilee myös perheen kodiksi valikoidun kaupungissa sijaitsevan ”pienemmän” kuninkaallisen asunnon olevan muuta kuin mieleinen Madeleinen puolisolle.

– Hän on tottunut elämään isosti koko ikänsä. Isoissa taloissa ja huviloissa, joissa on puutarhat ja uima-altaat. Jos olet tottunut siihen, niin siitä elämäntyylistä on hyvin vaikea laskeutua alas.

Yhtenä isona ongelmana muutossa Ruotsiin hän nostaa myös sen, ettei O’Neillillä ole maassa juurikaan ystäviä tai verkostoja.

Lue myös: