Kaija Koolta harvinainen avautuminen avioeron syistä: ”Hän ei halunnut…”

Ensiesityksensä Ylellä ensi vuoden alussa saavassa dokumentissa, Kaija Koo: Tinakenkäkuningatar, päästään kurkistamaan ikonisen artistin elämään. Dokumentin on ohjannut Pia Asikaisen.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Alkoholi muodostui ongelmaksi

Dokumentissa laulaja kertoo avoimesti myös suhteestaan säveltäjä ja sanoittaja Markku Impiön kanssa. Pariskunta erosi vuonna 2006, 21 yhteisen vuoden jälkeen. Heillä on yksi yhteinen lapsi.

– Alussa olimme harmoninen pari. Markku oli minusta nero, artisti kertoo.

Yhdeksi parisuhteen ongelmista kuitenkin muodostui Impiön alkoholinkäyttö. Mies turvautui alkoholiin hallitakseen stressiä yhä useammin.

– Me emme puhuneet, hän ei halunnut puhua. Minä olisin halunnut, artisti sanoo ja jatkaa kertomalla, että koki lopulta olevansa suhteessa altavastaajana.

– Eron jälkeen päätin, että olen taloudellisesti itsenäinen. Kenelläkään ei ole valtaa minusta taloudellisesti.

Lue myös: Kaija Koo, 59, kertoi ikäviä uutisia terveydentilastaan: ”Näin se on ystävät”