Jouni Hynynen ja Mari Perankoski rempseinä Espanjassa – roimia sänky-yllätyksiä ja ”lutkajenkkaa”

Jouni Hynysellä, Mari Perankoskella, A.W. Yrjänällä ja Kikke Heikkisellä on ollut hauskaa lomalla.

Kotiteollisuuden laulajakitaristi Jouni Hynynen avautui vuodenvaihteessa, miten hän lähti Vain elämää -ohjelmaan mukaan lähinnä siksi, että runoilija ja CMX:n laulajabasisti A.W. Yrjänä pyysi mukaansa.  Nyt kotimaisen raskaan musiikin ystävykset ovat matkustaneet puolisoineen Espanjaan juhlalomalle.

Hynynen, 53, on tyylilleen uskollisena julkaissut Instagramissa persoonallisen päivityksen hotellihuoneestaan. Myös ”yllätys” kuvastaa rokkareiden huumoria.

Hotellihuoneen sängyllä on kaksi koristeellisesti aseteltua roimaa muodostelmaa. Toisessa on muovikelmuun kääritty patonki, jonka tyvessä on kaksi sitrushedelmää. Asetelma muistuttaa tietenkin penistä.

Toinen viritys on puolestaan erilaisista makeisista kuten käärekarkeista ja tikkareista puuhasteltu ”hämähäkki väärinpäin”, joka siis vastaavasti mukailee naisen sukuelintä.

–  No niin, me ollaan täällä meidän huoneessa, ja täällä on monenmoista tällaista symboliikkaa, onko jotain, Hynynen sanoo julkaisemansa videon alussa kääntäen kameran Yrjänään.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Jouni Hynynen (oikealla) ja A. W. Yrjänä (keskellä) osallistuivat Vain elämää -ohjelmaan yhdessä. Kuva: Nelonen Pressi / Vain elämää (Petri Aho)

– Hotellin terveiset ovat hämmästyttäneet useita asiakkaita. Kaiken lisäksi tämä feminiinisempi puoli, stonehenge tässä, on muodostettu kuudesta eri maasta saaduista ilmaiskaramelleista, joita hotellinhenkilökunta käy hakemassa eri maista koko ajan, Yrjänä selostaa.

Hynynen toteaa lakonisesti ymmärtävänsä.

– Tässä puolestaan on silmät ja votiiviesine, Yrjänä jatkaa esitellen fallospatonkia hedelmineen. Taustalta kuuluu naisäänen tokaisu, että ne ovat suoraan puutarhasta.

– Niin justiin. Niin tuota tämmöstä, Hynynen sanoo ja kääntää kameran vielä vaimoonsa Mari Perankoskeen ja Yrjänän vaimoon Kikke Heikkiseen.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Mari Perankoski
Mari Perankoski innostui juhlimaan Espanjassa. Kuva: All Over Press

Seurueen keskustelusta on mahdollista vetää sellainenkin johtopäätös, että taideteokset ovat heidän itsensä askartelemia.

Ilta jatkui klassikkobaariin

Julkaisuun kuuluu myös kaksi kuvaa. Toisessa on isompi seurue merenrannalla tötteröhatut päässään. Hynynen on lisännyt aihetunnisteisiin sanan ”synttärit”. Kyseessä oli heidän ystävättärensä syntymäpäivä. Lisäksi hän vihjaa, että roikka jatkaa laulamaan karaokea Fuengirolan Tauski Bariin.

Kyseessä on Espanjan Aurinkorannikon suosittu Suomi-baari.

Toisessa kuvassa Hynynen ja Perankoski myös ovat Tauski barin pyörittäjän Marge Toivosen kanssa baarissa. Hynysellä on kädessään salmiakkirasia ja tiskillä on Finlandia-vodkan alusta.

Paikallisjulkaisu Fuengirola.fi kertoo, että seurue intoutui sunnuntai-iltana riehakkaisiin juhlatunnelmiin. Perankoski oli luvannut vetää ”lutkajenkkaa”, joka oli myös Hynysen päivityksessä aihetunnisteena.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Perankoski tanssiikin keltaisessa takissaan iloisesti letkassa muiden Aurinkorannikon suomalaisten kanssa. Jonoon liittyy pöydistä lisää ihmisiä. Hynynen taputtaa käsiään nurkkapöydässä. Karaokelaulaja esittää Haloo Helsinki! -yhtyeen kappaletta Maailman toisella puolen.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Meillä on hyvät bileet!

Posted by Tauski Bar on Sunday, January 21, 2024

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Myös Perankoski on julkaissut kuvan merenrannalta. Hän toivottaa hyvää päivää sanoen, että merivesi on 15-asteista. Hän pohtii, missä kaikki uimakaverit ovat.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.