Jim Carrey, 61, katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nykyään

Maailman yksi tunnetuin koomikko ja näyttelijä Jim Carrey, 61, on hävinnyt hiljalleen parrasvaloista sen jälkeen, kun hän ilmoitti jäävänsä eläkkeelle.

jim carrey
Kuva: Shutterstock

Jim Carrey totesi huhtikuussa, että roolisuoritus Sonic The Movie 2 -elokuvassa jäisi hänen viimeisekseen valkokankaalla.

– Saatan jatkaa vielä jossain vaiheessa, mutta pidän vähintäänkin pitkän tauon. Tykkään rauhallisesta elämästäni, johon kuuluu maalaamista ja henkisyyttä, Carrey kertoi Access Hollywoodille huhtikuussa.

Vaikka Carrey on pysynyt poissa julkisuudesta, hänet bongattiin West Hollywoodissa kiitospäivää viettämässä ystäviensä, koomikoiden Seth Greenin ja Jeffrey Rossin kanssa.

Jim Carrey
Jim Carrey kuvattuna Kiitospäivänä. Kuva: All Over Press

Viime aikoina on liikkunut huhuja, että Carrey palaisi valkokankaalle uuden Grinch-elokuvan myötä. Näyttelijän edustaja kiisti kuitenkin nämä huhut ja totesi, ettei Carrey palaisi Grinchin rooliin.

Carrey on avoimesti kertonut kamppailustaan masennuksen kanssa. Hän on kuvannut, kuinka hauskanpidon paineet ja naamanvääntelyt alkoivat tuntua raskailta, ja masennus otti otteen hänestä.

– Masennuksessa kehosi suorastaan haistattelee sinulle ja kertoo, ettei halua olla tämä hahmo enää, hän on kuvannut.

Carrey nousi maailmanmaineeseen 1990-luvulla monien menestyselokuvien, kuten Truman Show’n, Ace Ventura – Lemmikkidekkari, Nuija ja tosinuija sekä The Mask – Naamion myötä.

Vuonna 2004 Jim nähtiin palkitussa ja rakastetussa draamaelokuvassa Tahraton mieli, jota hän tähditti Kate Winsletin kanssa. Leffa äänestettiin 2016 järjestetyssä BBC:n kyselyssä vuosisadan kuudenneksi parhaaksi elokuvaksi.

Vaikka Jim Carrey on viime aikoina välttänyt julkisuutta, hänen vaikutuksensa viihdemaailmaan on pysynyt vahvana.