Jennifer Lopez ja Ben Affleck: Todelliset syyt tähtiparin eroon

Entisen tähtiparin Jennifer Lopezin ja Ben Affleckin ero on ollut laajasti kansainvälisen median otsikoissa.

Laulajanäyttelijä Jennifer Lopez, 55, jätti avioerohakemuksen 20. elokuuta. Hänen ja näyttelijän ja elokuvantekijän Ben Affleckin, 52, ero oli tosin odotettu. Siitä on huhuttu kauan, ja pari nähtiin usein erillään.

Osa faneista ehti innostua, kun entinen tähtipari palasi yhteen vuonna 2021. He avioituivat yllättäen Yhdysvaltain Las Vegasissa kesällä 2022. Pariskunta oli alkujaan yhdessä 2000-luvun alkupuolella, mutta suhde päättyi eroon vuonna 2004. Rakkaus roihahti siis uudelleen peräti 17 vuotta myöhemmin.

Lehtitietojen mukaan Lopez jätti avioerohakemuksen yksin ja ilman asianajajaa, kun pariskunnalla oli hääseremoniansa vuosipäivä. Yhdysvaltain lehdistö uskoo, että päivämäärä ei ole sattumaa. TMZ-lehden mukaan heillä ei ole avioehtoa.

Sisäpiirilähde kertoo People-lehdelle, että päätös oli Lopezille tuskallinen, mutta ”oli aika jatkaa eteenpäin” useista syistä.

– Hän on erittäin pettynyt ja surullinen, mutta Ben ei antanut hänelle minkäänlaisia merkkejä, että hän haluaisi jatkaa liittoa. Hän ei näyttänyt minkäänlaista sitoutumista tai kiinnostusta saadakseen avioliiton toimimaan. Se on saavuttanut pisteen, että hänen (Lopezin) on pidettävä huolta itsestään.

Erohuhut saivat aivan uudet kierteet, kun Affleck ei ilmestynyt Lopezin 55-vuotisjuhliin heinäkuun 20. päivä.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

jennifer lopez
Jennifer Lopez ja Ben Affleck olivat yhdessä kahteen kertaan. Kuva: Shutterstock

Toinen mahdollisuus mönkään

Kun kaikki oli vielä hyvin, Lopez oli kommentoinut, että paria hieman hirvitti ajatus lähteä jälleen tapailemaan parrasvaloissa. Tosin hän sanoi People-lehdelle vuonna 2022 olevansa onnellinen ja ylpeä, että saa olla Affleckin kanssa.

– Se on kaunis rakkaustarina, kun saimme toisen mahdollisuuden.

People-lehden mukaan pari oli asunut erillään, vaikka näyttäytyikin kevään aikana eri tapahtumissa yhdessä. He viettivät myös ison osan kesästä eri puolilla maata. Lopez itärannikolla New Yorkissa ja Affleck länsirannikolla Los Angelesissa.

– He jatkavat eteenpäin erikseen, lähde kertoo Peoplelle lisäten, että Lopez etsii itselleen uutta kotia uutta alkua varten.

Lopezilla on 16-vuotiaat kaksoset Max ja Emma aiemmasta liitostaan muusikko ja näyttelijä Marc Anthonyn kanssa. He olivat naimisissa 2004–2014. Affleck taas oli naimisissa näyttelijä Jennifer Garnerin kanssa vuosina 2005–2018. Heillä on kolme lasta Violet Anne, 18, Seraphina Rose, 15, sekä Samuel, 12.

 

Lue lisää aiheesta...